Lääketietokeskus Ajankohtaista Tiedotteissa Kliinisen lääketutkimuksen vuoden 2015 huiput valittu

Kliinisen lääketutkimuksen vuoden 2015 huiput valittu

Kliinisten lääketutkimusten ammattilaiset valitsivat vuoden 2015 tutkijalääkärin, tutkimushoitajan ja CRA:n (Clinical Research Associate) kolmatta kertaa Suomessa. 

Kolmikko muodostaa lääketutkimuksessa tutkimustiimin, jossa kunkin rooli on merkittävä turvallisen ja onnistuneen lääketutkimuksen kannalta. Henkilöt julkistettiin ja palkittiin kunniakirjoin Lääketietokeskuksen järjestämässä Kliinisten tutkimusten foorumissa 29.10.2015 Helsingissä.

Voittajiksi valittiin tutkijalääkäri Antti Jekunen, tutkimushoitaja Stina Uusitalo ja Senior CRA Kirsi Kärkkäinen

Voittajat valittiin kliinisen tutkimuksen ammattilaisten antamien äänten perusteella. Keväällä toteutettuun äänestykseen osallistuivat sekä lääkeyrityksissä että terveydenhuollon tutkimuskeskuksissa työskentelevät henkilöt. Palkitut saivat ehdokkaista selvästi eniten ääniä.

Vuoden tutkijaksi valittiin Vaasan keskussairaalan onkologian ylilääkäri, professori, LT Antti Jekunen. Antti Jekusta äänestäneet perustelivat hänen olevan erityisesti avoin uusille tutkimuksille ja työlleen sekä tutkimukselle omistautunut tutkija, joka huolehtii hyvin niin tutkimushenkilökunnastaan kuin tutkimuspotilaiden hyvinvoinnista.

Vuoden tutkimushoitajaksi valittiin lähes 15 vuotta lääketutkimuksia toteuttanut Stina Uusitalo Tampereen yliopistollisesta keskussairaalasta ja FinnMedi Oy:stä. Uusitaloa on luonnehdittu erityisen huolelliseksi, potilasystävälliseksi ja luotettavaksi tutkimushoitajaksi.

Vuoden CRA:ksi valittiin Crown CRO:lla työskentelevä Senior CRA Kirsi Kärkkäinen. Kollegat kuvaavat Kärkkäistä tarmokkaaksi ja ystävälliseksi ongelmien ratkaisijaksi, joka huolehtii asioiden eteenpäin viemisestä.

Suomalaiselle tutkimusosaamiselle kasvot

Palkinnon tavoitteena on antaa suomalaiselle tutkimusosaamiselle kasvot ja nostaa kliinisen lääke- ja laitetutkimusten profiilia. Lääketutkimusten toteuttaminen on erittäin vaativaa ja säänneltyä työtä, joka vaatii toteuttajilta jatkuvaa kouluttautumista ja hyvien kliinisten tutkimustapojen syvällistä tuntemusta. Tutkimuksilla on myös merkittävä rooli terveydenhuollossa.

Tänä vuonna 12. kertaa järjestettävä Kliinisten tutkimusten foorumi on verkostoitumis- ja koulutuskokonaisuus kaikille kliinisten tutkimusten parissa toimiville. Tapahtumaan osallistuu 150 alan ammattilaista lääke- ja laiteteollisuudesta, tutkimuskeskuksista ja julkisesta terveydenhuollosta. Seuraava vuoden ammattilaisten äänestys toteutetaan keväällä 2016 ja valinnat julkistetaan Kliinisten tutkimusten foorumissa 27.10.2016.

Lisätietoja

Viktoria Paananen (äitiyslomalla)
Asiakkuuspäällikkö
work (09) 6150 4965
Lataa yhteystiedot vCardina
Sitemap:

Sivusto ei ole optimoitu IE6-selaimelle

Päivittämällä selaimesi uudempaan versioon:

  • Varmistat uudempaa tekniikkaa sisältävien sivustojen näkymisen oikein
  • Lisäät verkkoturvallisuutta
  • Saat vakaammin toimivan selainympäristön

Päivitä uuteen Internet Explorer -versioon

Päivitä selaimesi alla olevasta olevasta linkistä uusimpaan Internet Explorer -versioon. Internet Explorer on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Microsoftin sivustolta.

Asenna Firefox

Voit vaihtoehtoisesti siirtyä kokonaan uuteen selaimeen, Firefoxiin. Selain on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Mozillan sivustolta.

Sulje