Lääketietokeskus Ajankohtaista Lääkealalla Tupakoinnin vähentyminen säästänyt 20 miljoonaa henkeä vuoden 2008 jälkeen

Tupakoinnin vähentyminen säästänyt 20 miljoonaa henkeä vuoden 2008 jälkeen

Tupakoinnin vastaiset toimet ovat tuoreen selvityksen perusteella estäneet jopa yli 20 miljoonaa kuolemantapausta vuoden 2008 jälkeen. Erityisen tehokkaiksi ovat osoittautuneet tupakkaverojen nostaminen sekä tupakointia rajoittavat lait.

Tobacco Control -lehden julkaisemien tulosten mukaan tupakoinnin vastaisten toimien ansiosta vuosina 2008–2014 tupakoinnin lopetti kaikkiaan 53 miljoonaa ihmistä 88 eri maasta. Tämän seurauksena arviolta 22 miljoonaa ihmistä välttyi tupakointiin liittyvien sairauksien aiheuttamalta kuolemalta.

Suurin positiivinen vaikutus tutkijoiden mukaan on ollut tupakkaverojen nostamisella sekä tupakkalakien tiukentamisella. Lisäksi mainonnan rajoittaminen, varoitustekstien ja -kuvien käyttö sekä tupakoinnin lopettamista tukevat toimet ovat vähentäneet tupakkakuolemia.

Merkittävä osa tupakkakuolemien vähennyksestä tapahtui Venäjällä, Bangladeshissa ja Vietnamissa, missä otettiin käyttöön useita tupakoinnin vastaisia keinoja vuosina 2012–2014.

Suotuisasta kehityksestä huolimatta WHO:n arvioiden mukaan tupakkaan kuolee vuosittain noin kuusi miljoonaa ihmistä. Suomessa miesten tupakointi on vähentynyt tasaisesti jo monen vuosikymmenen ajan, mutta naisten tupakointi on pysynyt lähes samalla tasolla 1980-luvulta saakka. Suomalaismiehistä tupakoi päivittäin 17 prosenttia ja naisista 14 prosenttia.

Uutispalvelu Duodecim
(Tobacco Control 2016)
http://tobaccocontrol.bmj.com/

Sitemap:

Sivusto ei ole optimoitu IE6-selaimelle

Päivittämällä selaimesi uudempaan versioon:

  • Varmistat uudempaa tekniikkaa sisältävien sivustojen näkymisen oikein
  • Lisäät verkkoturvallisuutta
  • Saat vakaammin toimivan selainympäristön

Päivitä uuteen Internet Explorer -versioon

Päivitä selaimesi alla olevasta olevasta linkistä uusimpaan Internet Explorer -versioon. Internet Explorer on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Microsoftin sivustolta.

Asenna Firefox

Voit vaihtoehtoisesti siirtyä kokonaan uuteen selaimeen, Firefoxiin. Selain on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Mozillan sivustolta.

Sulje