Lääketietokeskus Ajankohtaista Lääkealalla Leukanivelen kantasolut voivat valmistaa uutta rustoa

Leukanivelen kantasolut voivat valmistaa uutta rustoa

Tutkijat ovat tunnistaneet kantasoluja, joiden avulla on mahdollista korjata nivelvaurioita ja kasvattaa uutta rustoa. Kantasolut sijaitsevat leukanivelessä, Nature Communications -lehdessä julkaistut tulokset osoittavat.

Useiden kokeiden sarjalla tutkijat onnistuivat eristämään rustokantasoluja ja osoittivat niiden voivan muodostaa uutta rustoa ja luuta laboratorio-oloissa ja koe-eläimiin siirrettynä. Kantasolut lähtivät kehittymään spontaanisti ilman ulkopuolista apua.

Tutkimuksissa löytyi myös molekulaarinen Wnt-signaali, joka kuluttaa kyseisiä rustokantasoluja ja aiheuttaa ruston rappeumaa. Tämän molekyylin toiminnan estäminen kuitenkin käynnisti parantumisen ja uuden ruston kasvun koehiirissä, joiden leukanivelet olivat surkastuneet.

Nykyiset keinot hoitaa leukanivelten sairauksia ovat hyvin rajoittuneita, joten rustoa ja nivelvaurioita korjaavalle hoidolle olisi suuri tarve. Seuraavaksi tutkijat aikovat etsiä lisää molekyylejä, joilla rustokantasolujen toimintaa voisi edistää. Tulevaisuudessa saattaa myös olla mahdollista tunnistaa vastaavia kantasoluja ja signaalimolekyyleja muista nivelistä, tutkijat kirjoittavat.

Uutispalvelu Duodecim
(Nature Communications 2016)
http://www.nature.com/articles/ncomms13073#abstract

Sitemap:

Sivusto ei ole optimoitu IE6-selaimelle

Päivittämällä selaimesi uudempaan versioon:

  • Varmistat uudempaa tekniikkaa sisältävien sivustojen näkymisen oikein
  • Lisäät verkkoturvallisuutta
  • Saat vakaammin toimivan selainympäristön

Päivitä uuteen Internet Explorer -versioon

Päivitä selaimesi alla olevasta olevasta linkistä uusimpaan Internet Explorer -versioon. Internet Explorer on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Microsoftin sivustolta.

Asenna Firefox

Voit vaihtoehtoisesti siirtyä kokonaan uuteen selaimeen, Firefoxiin. Selain on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Mozillan sivustolta.

Sulje