Lääketietokeskus Ajankohtaista Lääkealalla Sydänpotilaan verenpainetta ei pidä laskea liian alas

Sydänpotilaan verenpainetta ei pidä laskea liian alas

Korkea verenpaine on tunnettu sydänsairauksien riskitekijä, mutta verenpainehoidoissa kannattaa olla tarkkana varsinkin sydänpotilaiden kohdalla. Tuoreen tutkimuksen perusteella nimittäin myös alhainen verenpaine voi suurentaa heidän sydänriskejään.

Lancet-lehden julkaisemat tulokset osoittavat potilaiden sydänriskien suurentuvan, kun verenpaine on yli 140/80 mmHg, mutta myös silloin, kun paineet ovat alle 120/70mmHg. Tällaisten potilaiden riski sairastua sydäninfarktiin tai aivoverenkiertohäiriöön tai menehtyä viisivuotisen seurannan aikana oli noin puolitoista kertaa suurempi kuin potilaiden, joiden systolinen verenpaine oli 120–129 mmHg ja diastolinen paine välillä 70–79.

Tutkimus perustuu lähes 23 000 vakaata sepelvaltimotautia ja verenpainetautia potevan rekisteritietoihin 45 eri maasta. Osallistujia seurattiin keskimäärin viiden vuoden ajan.

Kohonnut verenpaine on maailmanlaajuisesti suurimpia terveysongelmia, ja se aiheuttaa vuosittain yli 9 miljoonaa ennenaikaista kuolemaa. Suomessa verenpaine on liian korkea noin 2 miljoonalla aikuisella. Verenpaineen lääkehoitoa suositellaan, jos lääkärin vastaanotolla mitattu systolinen painetaso on elintapahoidoista huolimatta vähintään 140 mmHg tai diastolinen vähintään 90 mmHg.

Uutispalvelu Duodecim
(Lancet 2016;DOI:10.1016/S0140-6736(16)31326-5)
http://dx.doi.org/10.1016/S0140-6736(16)31326-5

Sitemap:

Sivusto ei ole optimoitu IE6-selaimelle

Päivittämällä selaimesi uudempaan versioon:

  • Varmistat uudempaa tekniikkaa sisältävien sivustojen näkymisen oikein
  • Lisäät verkkoturvallisuutta
  • Saat vakaammin toimivan selainympäristön

Päivitä uuteen Internet Explorer -versioon

Päivitä selaimesi alla olevasta olevasta linkistä uusimpaan Internet Explorer -versioon. Internet Explorer on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Microsoftin sivustolta.

Asenna Firefox

Voit vaihtoehtoisesti siirtyä kokonaan uuteen selaimeen, Firefoxiin. Selain on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Mozillan sivustolta.

Sulje