Lääketietokeskus Ajankohtaista Lääkealalla Kehon lämmittäminen voi lievittää masennusta

Kehon lämmittäminen voi lievittää masennusta

Kehon lämmittäminen huomattavasti tavallista lämpöisemmäksi saattaa vähentää masennusoireita, tuore tutkimus osoittaa. Hypertermiahoitoa on tätä ennen kokeiltu etenkin syövän hoidossa, mutta menetelmä on vielä kokeellinen.

Nyt julkaistussa tutkimuksessa 30 vaikea-asteista masennusta sairastavaa satunnaistettiin joko koko kehon hypertermiahoitoon tai lumehoitoon, joka muistutti hypertermiahoitoa. Potilaat saivat vain yhden hoitokerran. Koko kehon hypertermiahoidossa potilaan keho lämmitetään noin 40-asteiseksi esimerkiksi lämpökaapin tai lämpöhuopien avulla.

Kun tutkijat vertasivat hoitoryhmiä kuusiviikkoisen seurannan päätteeksi, hypertermiahoitoa saaneiden masennusoireet olivat lievittyneet selvästi enemmän kuin lumeryhmäläisten. Potilaiden masennusoireita arvioitiin Hamiltonin masennusasteikolla, jossa noin 8–23 pistettä saaneet arvioidaan masentuneiksi ja yli 23 pistettä tarkoittaa vaikea-asteista masennusta. Hypertermiahoidon myötä potilaiden masennuspisteet laskivat noin 4–6 pistettä.

Tulokset ovat lupaavia, mutta koska kyse on kokeellisesta hoidosta, on vielä pitkä matka ennen kuin siitä on muiden, jo hyviksi todettujen masennushoitojen rinnalle. Jos menetelmä kuitenkin osoittautuu lisätutkimuksissa hyväksi, se olisi hyvä lisäapu monille masennuspotilaille.

Tutkimus julkaistiin Jama Psychiatry -lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim
(Jama Psychiatry 2016;73(8):789–795)
http://dx.doi.org/10.1001/jamapsychiatry.2016.1031

Sitemap:

Sivusto ei ole optimoitu IE6-selaimelle

Päivittämällä selaimesi uudempaan versioon:

  • Varmistat uudempaa tekniikkaa sisältävien sivustojen näkymisen oikein
  • Lisäät verkkoturvallisuutta
  • Saat vakaammin toimivan selainympäristön

Päivitä uuteen Internet Explorer -versioon

Päivitä selaimesi alla olevasta olevasta linkistä uusimpaan Internet Explorer -versioon. Internet Explorer on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Microsoftin sivustolta.

Asenna Firefox

Voit vaihtoehtoisesti siirtyä kokonaan uuteen selaimeen, Firefoxiin. Selain on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Mozillan sivustolta.

Sulje