Lääketietokeskus Ajankohtaista Lääkealalla Verenpainetauti ei ole enää vain rikkaiden maiden sairaus

Verenpainetauti ei ole enää vain rikkaiden maiden sairaus

Verenpainetauti on nyt ensimmäistä kertaa historiassa yleisempi köyhissä ja keskituloisissa maissa kuin varakkaissa maissa. Verenpainetauti eli korkea verenpaine altistaa mm. sydänsairauksille ja aivoverenkierron häiriöille.

Circulation-lehden julkaisemat tulokset perustuvat lähes miljoonan ihmisen terveystietoihin 90 eri maasta. Tutkimuksessa verrattiin vuosia 2000 ja 2010.

Tulosten perusteella noin 30 prosenttia maailman aikuisväestöstä potee korkeaa verenpainetta, ja heistä 75 prosenttia elää köyhissä tai keskituloisissa maissa. Kaikkiaan tämä tarkoittaa sitä, että kyseisissä maissa yli miljardilla aikuisella on verenpainetauti. Varakkaissa maissa verenpainetautia potee noin 350 miljoonaa, tulokset osoittavat.

Tutkijoiden mukaan varakkaiden ja köyhempien maiden erot ovat myös kasvaneet edeltävän vuosikymmenen aikana. Varakkaissa maissa verenpaineongelmat ovat jonkin verran vähentyneet ja köyhemmissä maissa lisääntyneet.

Kehitykseen on monia syitä, mutta ainakin kaupungistuminen ja sen vaikutukset elintapoihin ja -oloihin sekä väestön ikääntyminen ovat merkittäviä tekijöitä. Yhdessä väestönkasvun kanssa nämä muutokset ovat lisänneet potilaiden määrää.

Tutkijat pitävät tuloksiaan huolestuttavina, sillä varsinkin köyhissä maissa verenpainetauti jää usein heikolle hoidolle tai tyystin toteamatta. Monien tilanne kuitenkin paranisi huomattavasti jo muutaman elämäntapamuutoksen kuten suolan vähentämisen ja liikunnan avulla.

Korkea verenpaine on maailmanlaajuisesti merkittävimpiä terveysriskejä, ja se aiheuttaa vuosittain yli yhdeksän miljoonaa ennenaikaista kuolemaa. Suomessa verenpainetautia potee noin puolet miehistä ja kolmannes naisista. Verenpainelääkityksellä on noin puoli miljoonaa suomalaista.

Uutispalvelu Duodecim
(Circulation 2016;134:441–450)
http://dx.doi.org/DOI:10.1161/CIRCULATIONAHA.115.018912

Sitemap:

Sivusto ei ole optimoitu IE6-selaimelle

Päivittämällä selaimesi uudempaan versioon:

  • Varmistat uudempaa tekniikkaa sisältävien sivustojen näkymisen oikein
  • Lisäät verkkoturvallisuutta
  • Saat vakaammin toimivan selainympäristön

Päivitä uuteen Internet Explorer -versioon

Päivitä selaimesi alla olevasta olevasta linkistä uusimpaan Internet Explorer -versioon. Internet Explorer on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Microsoftin sivustolta.

Asenna Firefox

Voit vaihtoehtoisesti siirtyä kokonaan uuteen selaimeen, Firefoxiin. Selain on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Mozillan sivustolta.

Sulje