Lääketietokeskus Ajankohtaista Lääkealalla Lisää näyttöä antikolinergisten lääkkeiden aivohaitoista

Lisää näyttöä antikolinergisten lääkkeiden aivohaitoista

Antikolinergisiä lääkkeitä käyttäville kehittyy tavallista enemmän dementioita, tutkimuksista tiedetään. Tuoreen tutkimuksen mukaan lääkityksellä olevien potilaiden aivoissa on myös erilaisia haitallisia muutoksia, jotka saattavat selittää aiempia havaintoja. Antikolinergisiin lääkkeisiin kuuluu mm. trisyklisiä masennuslääkkeitä sekä virtsankarkailuun ja Parkinsonin tautiin käytettäviä lääkkeitä.

Tutkimukseen osallistui 60 keskimäärin 73-vuotiasta antikolinergisiä lääkkeitä käyttävää sekä 400 samanikäistä, jotka eivät olleet lääkityksillä. Osallistujien aivot oli tutkittu useita kertoja osana kahta aiempaa tutkimusta.

Antikolinergisiä lääkkeitä käyttävät pärjäsivät muita heikommin muistitesteissä sekä kokeissa, joilla mitattiin huomiokykyä ja psykomotorista nopeutta sekä suunnitelmallista ajattelu- ja toimintakykyä.

Aivojen magneettikuvauksissa lääkkeitä käyttävien aivoista löytyi myös haitallisia muutoksia, jotka saattavat selittää muistin ja muiden kognitiivisten mielentoimintojen heikentymistä. Kuvausten perusteella rakenteellisia muutoksia oli ainakin aivokuoressa ja aivokammioissa.

Yhdessä aikaisempien tutkimusten kanssa nyt julkaistut tulokset viittaavat antikolinergisten lääkkeiden voivan vahingoittaa iäkkäiden potilaiden aivoja ja toimintakykyä. Vaikutukset eivät välttämättä ole kovin suuria, mutta riittäviä, jotta lääkäreiden olisi hyvä miettiä tarkoin ennen kuin määräävät kyseisiä lääkkeitä iäkkäille potilailleen.

Tutkimus julkaistiin Jama Neurology -lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim
(JAMA Neurology 2016;73:721–732)
http://dx.doi.org/10.1001/jamaneurol.2016.0580

Sitemap:

Sivusto ei ole optimoitu IE6-selaimelle

Päivittämällä selaimesi uudempaan versioon:

  • Varmistat uudempaa tekniikkaa sisältävien sivustojen näkymisen oikein
  • Lisäät verkkoturvallisuutta
  • Saat vakaammin toimivan selainympäristön

Päivitä uuteen Internet Explorer -versioon

Päivitä selaimesi alla olevasta olevasta linkistä uusimpaan Internet Explorer -versioon. Internet Explorer on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Microsoftin sivustolta.

Asenna Firefox

Voit vaihtoehtoisesti siirtyä kokonaan uuteen selaimeen, Firefoxiin. Selain on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Mozillan sivustolta.

Sulje