Lääketietokeskus Ajankohtaista Lääkealalla Pikkukeskoset pärjäävät aikuisena mutta osalla vaikeuksia

Pikkukeskoset pärjäävät aikuisena mutta osalla vaikeuksia

Erittäin pienikokoisena syntyvillä keskosilla on paljon terveysongelmia, jotka vaikeuttavat tavallista elämää. Tuoreen kanadalaistutkimuksen perusteella suuri osa pikkukeskosista elää aikuisena täysipainoista elämää, mutta osalla on silti ongelmia.

Jama Pediatrics -lehden julkaisemat tulokset perustuvat sadan erittäin pienikokoisena syntyneen ja 90 täysiaikaisena syntyneen 29–36-vuotiaan vertailuun.

Osallistujat olivat saavuttaneet samanlaisen koulutustason, heillä oli hyviä ihmissuhteita ja perhe riippumatta siitä olivatko he syntyneet pikkukeskosina vai normaaliaikaisina. Useita eroja kuitenkin löytyi, sillä pikkukeskosista selvästi useammat olivat työttömiä, he saivat vähemmän palkkaa ja monet kokivat itsetuntonsa heikoksi.

Lisäksi heistä monet kärsivät terveysongelmista ja verrattuna normaalipainoisena syntyneisiin myös useammat olivat sinkkuja ja lapsettomia. Heistä myös useampi kertoi olevansa homo- tai biseksuaali.

Alkoholiongelmat ja päihteiden käyttö olivat pikkukeskosilla harvinaisempia kuin normaaliaikaisena syntyneillä.

Pikkukeskosten määrä on kasvanut huomattavasti tehohoidon kehittymisen ansiosta. Suomessa syntyneistä noin 6 prosenttia on keskosia ja alle prosentti pikkukeskosia. Pikkukeskosiksi kutsutaan alle 1,5-kiloisia vauvoja. Pikkukeskosilla on monenlaisia neurologisia ongelmia, minkä lisäksi heillä on lisääntynyt riski aikuisiän pitkäaikaissairauksiin kuten osteoporoosiin, diabetekseen ja sydän- ja verisuonisairauksiin.

Uutispalvelu Duodecim
(Jama Pediatrics 2016;DOI:1001/jamapediatrics.2016.0289)
http://dx.doi.org/10.1001/jamapediatrics.2016.0289

Sitemap:

Sivusto ei ole optimoitu IE6-selaimelle

Päivittämällä selaimesi uudempaan versioon:

  • Varmistat uudempaa tekniikkaa sisältävien sivustojen näkymisen oikein
  • Lisäät verkkoturvallisuutta
  • Saat vakaammin toimivan selainympäristön

Päivitä uuteen Internet Explorer -versioon

Päivitä selaimesi alla olevasta olevasta linkistä uusimpaan Internet Explorer -versioon. Internet Explorer on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Microsoftin sivustolta.

Asenna Firefox

Voit vaihtoehtoisesti siirtyä kokonaan uuteen selaimeen, Firefoxiin. Selain on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Mozillan sivustolta.

Sulje