Lääketietokeskus Ajankohtaista Lääkealalla Suurin osa aivoinfarkteista ja aivoverenvuodoista voitaisiin ehkäistä

Suurin osa aivoinfarkteista ja aivoverenvuodoista voitaisiin ehkäistä

Arviolta 90 prosenttia aivoinfarkteista ja aivoverenvuodoista liittyy riskitekijöihin, jotka olisi mahdollista ehkäistä, Lancet Neurologyn julkaisemat tulokset osoittavat. Varsinkin ilmansaasteet ovat nousseet globaalisti merkittäväksi ongelmaksi.

Globaalisti tarkasteltuna tärkeimmät aivoverenkiertohäiriöiden riskitekijät ovat korkea verenpaine, lihavuus, liika suola, liian vähäinen hedelmien, kasvisten ja täysjyväviljojen syönti, tupakointi, korkea veren glukoositaso sekä ympäristön ilmansaasteet ja koti-ilman saasteet (esim. puusavu).

Ilmansaasteet yksistään vastasivat noin kolmanneksesta aivoverenkiertohäiriöihin liitetystä taakasta. Erityisesti ne olivat ongelma köyhissä ja kehittyvissä maissa.

Tulokset perustuvat vuosilta 1990–2013 kerättyyn aineistoon 188 eri maasta. Tutkimuksen tarkoitus oli arvioida miten suurelta osin aivoverenkiertohäiriöt ja niistä aiheutuvat moninaiset terveysongelmat olisi ehkäistävissä. Tutkimuksessa tarkasteltiin kaikkiaan 17 eri riskitekijän vaikutuksia.

Vuosittain noin 15 miljoonaa ihmistä sairastuu aivoinfarktiin tai aivoverenvuotoon ja heistä lähes 6 miljoonaa menehtyy ja 5 miljoonaa vammautuu pysyvästi. Nyt julkaistut tulokset osoittavat, että merkittävä osa sairastumisista ja kuolemista olisi ehkäistävissä elämäntapamuutoksilla, mutta varsinkin valtioiden lainsäädännöllisillä toimilla. Tiukemmat ympäristösäädökset sekä terveyskäyttäytymisen ohjaaminen verotuksella ovat tehokkaita keinoja, tutkijat kirjoittavat.

Uutispalvelu Duodecim
(Lancet Neurology 2016;DOI:10.1016/S1474-4422(16)30073-4)
http://dx.doi.org/10.1016/S1474-4422(16)30073-4

Sitemap:

Sivusto ei ole optimoitu IE6-selaimelle

Päivittämällä selaimesi uudempaan versioon:

  • Varmistat uudempaa tekniikkaa sisältävien sivustojen näkymisen oikein
  • Lisäät verkkoturvallisuutta
  • Saat vakaammin toimivan selainympäristön

Päivitä uuteen Internet Explorer -versioon

Päivitä selaimesi alla olevasta olevasta linkistä uusimpaan Internet Explorer -versioon. Internet Explorer on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Microsoftin sivustolta.

Asenna Firefox

Voit vaihtoehtoisesti siirtyä kokonaan uuteen selaimeen, Firefoxiin. Selain on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Mozillan sivustolta.

Sulje