Lääketietokeskus Ajankohtaista Lääkealalla Kirkkokansa saattaa elää muita pitempään

Kirkkokansa saattaa elää muita pitempään

Säännöllisesti kirkossa käyvät kuusikymppiset saattavat yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan elää muita pitempään. Ainakin heidän riskinsä menehtyä seuraavien kuudentoista vuoden aikana on pienempi kuin ikätovereiden, jotka eivät käy kirkossa.

Yhdysvaltalaisten tulokset perustuvat 75 000 keskimäärin 62-vuotiaan naisen tietoihin. Osallistujat olivat pääasiassa valkoihoisia kristittyjä.

Tulosten perusteella kerran viikossa kirkossa käyvien riski menehtyä seurannan aikana oli neljänneksen ja tätäkin useammin kirkossa käyvien kolmanneksen pienempi kuin naisten, jotka eivät käyneet kirkossa lainkaan. Yhteys koski sydän- ja verisuonitauti- sekä syöpäkuolleisuutta, mutta myös muista syistä johtuvia kuolemia.

Aineisto ei paljasta, mistä yhteys tarkalleen johtuu, mutta kirkossa käyvät tupakoivat vähemmän, olivat positiivisempia ja heillä oli myös harvemmin masennusta. Nämä voivat selittää yhteydet ainakin osin, tutkijat kirjoittavat.

Samansuuntaisia tuloksia on saatu aiemminkin, mutta tutkimuksista ei voi päätellä, miten suurelta osin yhteydet johtuvat juuri uskonnollisuudesta tai osallistumisesta uskonnollisiin tilaisuuksiin. Monissa tutkimuksissa sosiaalisesti aktiivinen elämä ja harrastukset yleensäkin on yhdistetty terveyshyötyihin.

Tutkimus julkaistiin Jama Internal Medicine -lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim
(Jama Internal Medicine 2016;DOI:10.1001/jamainternmed.2016.1615)
http://dx.doi.org/10.1001/jamainternmed.2016.1615

Sitemap:

Sivusto ei ole optimoitu IE6-selaimelle

Päivittämällä selaimesi uudempaan versioon:

  • Varmistat uudempaa tekniikkaa sisältävien sivustojen näkymisen oikein
  • Lisäät verkkoturvallisuutta
  • Saat vakaammin toimivan selainympäristön

Päivitä uuteen Internet Explorer -versioon

Päivitä selaimesi alla olevasta olevasta linkistä uusimpaan Internet Explorer -versioon. Internet Explorer on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Microsoftin sivustolta.

Asenna Firefox

Voit vaihtoehtoisesti siirtyä kokonaan uuteen selaimeen, Firefoxiin. Selain on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Mozillan sivustolta.

Sulje