Lääketietokeskus Ajankohtaista Lääkealalla Verenpainelääkitys voi ehkäistä dementioita

Verenpainelääkitys voi ehkäistä dementioita

Diureetti-verenpainelääkkeitä käyttävät iäkkäät saattavat säästyä dementialta muita todennäköisemmin. Tuoreessa tutkimuksessa vaikutus liittyi diureettilääkkeisiin, mutta todennäköisesti sama koskee myös muita verenpainelääkkeitä.

Tutkijoiden havainto perustuu viidentoista aikaisemman tutkimuksen ja 53 000 keskimäärin 76-vuotiaan terveystietoihin. Heistä 3 400 oli sairastunut dementiaan keskimäärin kuusivuotisten seurantojen aikana.

Diureetteja käyttävien riski sairastua dementiaan oli aineistojen perusteella 15–17 prosenttia pienempi ja Alzheimerin tautiin 18 prosenttia pienempi kuin ikätovereiden, jotka eivät olleet lääkityksellä. Yhteys havaittiin monenlaisissa tutkimuksissa ja riippumatta potilaiden iästä, dementiariskiin vaikuttavista sairauksista ja monista muista seikoista.

Suotuisat vaikutukset selittyvät luultavasti verenpaineen alentumisella, mikä ehkäisee monia dementiallekin altistavia sairauksia. Tutkimus julkaistiin Journal of Hypertension -lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim
(Journal of Hypertension 2016;34:1027–1035)
http://journals.lww.com/jhypertension/Abstract/2016/06000/Diuretic_antihypertensive_drugs_and_incident.2.aspx

Sitemap:

Sivusto ei ole optimoitu IE6-selaimelle

Päivittämällä selaimesi uudempaan versioon:

  • Varmistat uudempaa tekniikkaa sisältävien sivustojen näkymisen oikein
  • Lisäät verkkoturvallisuutta
  • Saat vakaammin toimivan selainympäristön

Päivitä uuteen Internet Explorer -versioon

Päivitä selaimesi alla olevasta olevasta linkistä uusimpaan Internet Explorer -versioon. Internet Explorer on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Microsoftin sivustolta.

Asenna Firefox

Voit vaihtoehtoisesti siirtyä kokonaan uuteen selaimeen, Firefoxiin. Selain on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Mozillan sivustolta.

Sulje