Lääketietokeskus Ajankohtaista Lääkealalla Kasvikset ehkäisevät myös epäterveellisesti syövän sydänsairaan oireita

Kasvikset ehkäisevät myös epäterveellisesti syövän sydänsairaan oireita

Sydän- ja verisuonitauteja potevien kannattaisi omaksua ruokavalioonsa terveellisiä piirteitä, vaikka he eivät hylkäisikään kaikkia epäterveellisiä ruokia. Tämä saattaisi pienentää uusien sydänkohtausten ja aivoverenkiertohäiriöiden vaaraa jopa enemmän kuin epäterveellisten ruoka-aineiden välttäminen, tuore tutkimus osoittaa.

Tutkimuksessa 15 000 keskimäärin 67-vuotiasta sepelvaltimotautipotilasta seurattiin neljän vuoden ajan. Osallistujat olivat 39 eri maasta ja heidän ruokavalionsa kartoitettiin kattavalla kyselyllä tutkimuksen alussa.

Terveellisen ruokavalion mittana tutkimuksessa käytettiin ns. Välimeren perinteistä ruokavaliota, johon kuuluu runsaasti kasviksia, oliiviöljyä, pähkinöitä, hedelmiä, kalaa ja täysjyväviljoja sekä kohtuullisesti alkoholia ja vähänlaisesti punaista lihaa, makeisia ja teollisia viljoja. Välimeren seudulla tällaista perinteistä ruokavaliota noudattaa enää harvat.

Seurantatietojen analyysin perusteella sairastumisriski ja riski menehtyä sydänoireeseen tai aivoverenkiertohäiriöön olivat sitä pienempiä mitä terveellisempi osallistujan ruokavalio oli. Välimeren ruokavalioon kuuluvia terveellisiä ruoka-aineita eniten syövistä sairastui tai menehtyi 7 prosenttia, kun terveellisiä ruokia vähiten käyttävistä niin kävi lähes 11 prosentille.

Hieman yllättäen sairastumisiin tai kuolemantapauksiin ei juurikaan vaikuttanut se, miten paljon osallistujat söivät epäterveellisiä ruokia kuten lisättyä sokeria, huonoja hiilihydraatteja ja uppopaistettuja ruokia.

Tämä viittaa tutkijoiden mukaan siihen, että vaikka huonojen ruokailutottumusten vähentäminen on aina paikallaan, vähintään yhtä tärkeää olisi ohjata potilaita omaksumaan uusia terveellisiä ruokailutottumuksia. Tällainen positiivinen lähestymistapa – ja varsinkin hedelmien ja kasvisten käytön lisääminen – saattaisi tuottaa suuremman hyödyn potilaille.

Tutkimus julkaistiin European Heart Journal -lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim
(European Heart Journal 2016;DOI:10.1093/eurheartj/ehw125)
http://eurheartj.oxfordjournals.org/content/early/2016/04/20/eurheartj.ehw125

Sitemap:

Sivusto ei ole optimoitu IE6-selaimelle

Päivittämällä selaimesi uudempaan versioon:

  • Varmistat uudempaa tekniikkaa sisältävien sivustojen näkymisen oikein
  • Lisäät verkkoturvallisuutta
  • Saat vakaammin toimivan selainympäristön

Päivitä uuteen Internet Explorer -versioon

Päivitä selaimesi alla olevasta olevasta linkistä uusimpaan Internet Explorer -versioon. Internet Explorer on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Microsoftin sivustolta.

Asenna Firefox

Voit vaihtoehtoisesti siirtyä kokonaan uuteen selaimeen, Firefoxiin. Selain on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Mozillan sivustolta.

Sulje