Lääketietokeskus Ajankohtaista Lääkealalla Liikunta pidentää verenpainepotilaan elämää

Liikunta pidentää verenpainepotilaan elämää

Verenpainetautia potevat voivat pidentää elinikäänsä harrastamalla säännöllisesti liikuntaa, tuore yhdysvaltalaistutkimus vahvistaa.

Liikunnan hyödyt on tiedetty tätäkin ennen, mutta tutkimuksissa liikuntaharrastuksista on yleensä vain kysytty potilailta. Nyt julkaistussa tutkimuksessa fyysinen aktiivisuus mitattiin aktiivisuusmittareilla, joten tulokset ovat luotettavampia.

Tulosten perusteella jokainen tunnin lisäys päivittäisessä fyysisessä aktiivisuudessa pienensi noin 20 prosenttia riskiä menehtyä seitsenvuotisen seurannan aikana. Verrattuna vähiten liikkuviin eniten liikkuvien kuolleisuus oli seurannan aikana yli 40 prosenttia vähäisempää.

Liikunta ja fyysinen aktiivisuus voivat lykätä kuolemaa monellakin tapaa, sillä liikunta esimerkiksi alentaa verenpainetta, lievittää tulehdustiloja ja parantaa verisuonten toimintakykyä, mitkä kaikki voivat selittää liikuntaan nyt liitetyt suotuisat vaikutukset. Tulokset korostavatkin liikunnan merkitystä verenpaineongelmaisten hoidossa.

Tutkimukseen osallistui runsaat 2 000 verenpainetautia potevaa, joista runsaat 300 menehtyi seurannan aikana. Fyysistä aktiivisuutta mitattiin vähintään neljänä päivänä.

Tulokset julkaistiin Journal of Hypertension -lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim
(Journal of Hypertension 2016;34:848–852)
http://journals.lww.com/jhypertension/Abstract/2016/05000/Accelerometer_determined_physical_activity_and.10.aspx

Sitemap:

Sivusto ei ole optimoitu IE6-selaimelle

Päivittämällä selaimesi uudempaan versioon:

  • Varmistat uudempaa tekniikkaa sisältävien sivustojen näkymisen oikein
  • Lisäät verkkoturvallisuutta
  • Saat vakaammin toimivan selainympäristön

Päivitä uuteen Internet Explorer -versioon

Päivitä selaimesi alla olevasta olevasta linkistä uusimpaan Internet Explorer -versioon. Internet Explorer on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Microsoftin sivustolta.

Asenna Firefox

Voit vaihtoehtoisesti siirtyä kokonaan uuteen selaimeen, Firefoxiin. Selain on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Mozillan sivustolta.

Sulje