Lääketietokeskus Ajankohtaista Lääkealalla Pikkukeskoset neurokognitiivisesti jäljessä kymmenvuotiaana

Pikkukeskoset neurokognitiivisesti jäljessä kymmenvuotiaana

Keskosena ja varsinkin hyvin pienikokoisena keskosena syntyneillä on monenlaisia terveysongelmia. Tuoreen yhdysvaltalaistutkimuksen perusteella heillä on myös tavallista enemmän neurokognitiivisia hankaluuksia.

Yhdysvaltalaisten tulokset vahvistavat aiempien tutkimusten havaintoja ja osoittavat pikkukeskosena syntyvillä olevan vaikeuksia varsinkin toiminnanohjauksessa sekä tiedonkäsittelyn nopeudessa, mutta myös muissa kognitiivisissa toiminnoissa. Yli puolella keskosena syntyneistä oli kohtalaisia tai vakavia neurokognitiivisia vaikeuksia kymmenvuotiaana ja he myös pärjäsivät koulussa muita heikommin, tulokset osoittivat. Vaikeudet olivat sitä todennäköisempiä mitä ennenaikaisempana lapsi oli syntynyt.

Tutkimus julkaistiin Pediatrics-lehdessä, ja siinä seurattiin lähes 900 ennen 28. raskausviikkoa syntynyttä lasta kymmenvuotiaaksi saakka.

Keskoseksi luokitellaan kaikki ennenaikaisesti syntyneet, eli lapset, jotka ovat syntyneet ennen 37. raskausviikkoa. Pienenä keskosena pidetään alle 1,5-kiloisia vauvoja. Neurokognitiivisten vaikeuksien lisäksi pikkukeskosilla on lisääntynyt riski aikuisiän pitkäaikaissairauksiin, mm. osteoporoosiin, diabetekseen ja sydän- ja verisuonisairauksiin. Suomessa noin 6 prosenttia lapsista syntyy keskosena.

Uutispalvelu Duodecim
(Pediatrics 2016;DOI:10.1542/peds.2015-4343)
http://pediatrics.aappublications.org/content/137/4/peds.2015-4343

Sitemap:

Sivusto ei ole optimoitu IE6-selaimelle

Päivittämällä selaimesi uudempaan versioon:

  • Varmistat uudempaa tekniikkaa sisältävien sivustojen näkymisen oikein
  • Lisäät verkkoturvallisuutta
  • Saat vakaammin toimivan selainympäristön

Päivitä uuteen Internet Explorer -versioon

Päivitä selaimesi alla olevasta olevasta linkistä uusimpaan Internet Explorer -versioon. Internet Explorer on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Microsoftin sivustolta.

Asenna Firefox

Voit vaihtoehtoisesti siirtyä kokonaan uuteen selaimeen, Firefoxiin. Selain on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Mozillan sivustolta.

Sulje