Lääketietokeskus Ajankohtaista Lääkealalla Suomalaistutkimus: Hyvä lapsuus voi ehkäistä sydänongelmia

Suomalaistutkimus: Hyvä lapsuus voi ehkäistä sydänongelmia

Turvallinen ja tasapainoinen kasvuympäristö ja hyvät perheolot saattavat pienentää lapsen riskiä sairastua sydänsairauksiin aikuisena. Suomalaistutkimuksen tulokset viittaavat psykososiaalisten tekijöiden merkitykseen sydän- ja verisuonitautien kehittymisessä.

Tulosten perusteella sosiaalisesti, psyykkisesti ja taloudellisesti hyvän lapsuuden eläneiden sepelvaltimoissa on nelikymppisenä vähemmän kalkkeumia kuin vähemmän hyvissä oloissa kasvaneiden. Yhteys havaittiin riippumatta osallistujien iästä, sukupuolesta ja monista sydänsairauksien riskitekijöistä. Yhteys myös voimistui mitä suotuisammat lapsuuden olot olivat olleet.

Havainnot perustuvat vuonna 1980 käynnistettyyn LASERI-tutkimukseen, jonka tarkoitus on kartoittaa lapsuuden elintapojen, perimän sekä biologisten ja psykologisten vaaratekijöiden vaikutusta valtimotautien sairastumisriskiin aikuisena.

Analyysissa oli mukana tietoja 311 osallistujasta, joiden psykososiaalisia oloja tutkittiin heidän ollessaan 12–18-vuotiaita. Perheen taloudellisen ja sosiaalisen aseman lisäksi tutkijoita kiinnostivat mm. vanhempien terveyskäyttäytyminen, stressitekijät ja stressaavat tapahtumat sekä lasten tunne-elämä ja sosiaaliset taidot. Sepelvaltimon kalkkeutumista mitattiin osallistujien ollessa 40–46-vuotiaita.

Tulokset julkaistiin arvostetussa Jama Pediatrics -lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim
(Jama Pediatrics 2016;DOI:10.1001/jamapediatrics.2015.4121)
http://dx.doi.org/10.1001/jamapediatrics.2015.4121

Sitemap:

Sivusto ei ole optimoitu IE6-selaimelle

Päivittämällä selaimesi uudempaan versioon:

  • Varmistat uudempaa tekniikkaa sisältävien sivustojen näkymisen oikein
  • Lisäät verkkoturvallisuutta
  • Saat vakaammin toimivan selainympäristön

Päivitä uuteen Internet Explorer -versioon

Päivitä selaimesi alla olevasta olevasta linkistä uusimpaan Internet Explorer -versioon. Internet Explorer on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Microsoftin sivustolta.

Asenna Firefox

Voit vaihtoehtoisesti siirtyä kokonaan uuteen selaimeen, Firefoxiin. Selain on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Mozillan sivustolta.

Sulje