Lääketietokeskus Ajankohtaista Lääkealalla Lihavuusleikkaus pidentää ylipainoisen diabeetikon elinikää

Lihavuusleikkaus pidentää ylipainoisen diabeetikon elinikää

Lihavuusleikkaus saattaa ruotsalaistutkimuksen mukaan pidentää tyypin 2 diabetesta sairastavien ylipainoisten elinikää ja ehkäistä etenkin sydänoireita ja lykätä niistä aiheutuvia kuolemia. Lihavuusleikkausten terveyshyödyt on tunnettu pitkään, mutta leikkausten kuolleisuusvaikutuksista on tiedetty vähemmän.

Nyt julkaistut tulokset perustuvat vuosien 2007–2014 välillä lihavuusleikkaukseen lähetetyn 6 100 potilaan ja yhtä monen samanikäisen ja yhtä ylipainoisen verrokin seurantatiedoista. Sekä leikatut että verrokit sairastivat tyypin 2 diabetesta.

Lihavuusleikkauksessa olleiden riski kuolla sydänsairauksiin tai mihin tahansa muuhun syyhyn seuraavien 3,5 vuoden aikana oli lähes 60 prosenttia pienempi kuin verrokkien. Myös riski sairastua sydänkohtauksiin – kohtalokkaisiin tai vähemmän vakaviin – oli pienempi leikkausryhmässä.

Käytännössä luvut tarkoittavat sitä, että sadasta lihavuusleikkauksessa olleesta kaksi ja verrokeista kuusi menehtyi viiden vuoden aikana.

Lihavuusleikkausten on havaittu pidentävän elinikää aiemmissakin tutkimuksissa, mutta niissä ei ole erikseen selvitetty koskeeko sama myös diabetesta sairastavia potilaita. Ruotsalaisten tulokset laajentavat tutkimustietoa tältä osin.

Tutkimus julkaistiin Lancet Diabetes & Endocrinology -lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim
(Lancet Diabetes & Endocrinology 2015;DOI:10.1016/S2213-8587(15)00334-4)
http://www.thelancet.com/journals/landia/article/PIIS2213-8587%2815%2900334-4/abstract

Sitemap:

Sivusto ei ole optimoitu IE6-selaimelle

Päivittämällä selaimesi uudempaan versioon:

  • Varmistat uudempaa tekniikkaa sisältävien sivustojen näkymisen oikein
  • Lisäät verkkoturvallisuutta
  • Saat vakaammin toimivan selainympäristön

Päivitä uuteen Internet Explorer -versioon

Päivitä selaimesi alla olevasta olevasta linkistä uusimpaan Internet Explorer -versioon. Internet Explorer on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Microsoftin sivustolta.

Asenna Firefox

Voit vaihtoehtoisesti siirtyä kokonaan uuteen selaimeen, Firefoxiin. Selain on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Mozillan sivustolta.

Sulje