Lääketietokeskus Ajankohtaista Lääkealalla Joka kolmas kiinalaismies kuolee tupakkaan

Joka kolmas kiinalaismies kuolee tupakkaan

Mahdollisesti jopa kolmannes nuorista kiinalaismiehistä tulee kuolemaan tupakan aiheuttamiin sairauksiin, jos tupakoinnissa ei tapahdu huomattavaa muutosta. Nykyään kaksi kolmesta kiinalaismiehestä alkaa tupakoida ja monet heistä aloittavat jo alle 20-vuotiaana.

Kiinalaistutkijoiden mukaan miesten tilanne on huonontunut edeltävien vuosikymmenten aikana. Vuonna 1995 noin 10 prosenttia miesten kuolemista johtui tupakan aiheuttamista sairauksista, kun vuonna 2010 luku oli kaksinkertaistunut jo 20 prosenttiin.

Vuonna 2010 tupakkaan kuoli arviolta miljoona kiinalaista, joista valtaosa oli miehiä. Jos tupakoivien määrä pysyy nykyisellä tasolla, vuonna 2030 tupakka tappaa vuosittain jo yli kaksi miljoonaa, tutkijat arvioivat.

Naisten kohdalla kehitys on kulkenut onneksi toiseen suuntaan, ja nykyään työikäisistä naisista vain noin prosentti tupakoi. Toivoa ei ole menetetty miestenkään suhteen. Tulokset osoittavat, että tupakointiin liittyvät riskit palaavat lähelle savuttomien riskejä noin kymmenen vuoden kuluttua lopettamisesta.

Tutkimus julkaistiin arvostetussa Lancet-lehdessä. Tutkimuksen aineistot kerättiin vuosina 1991–1999 ja 2006–2014. Yhteensä mukana oli tietoja yli 400 000 miehestä ja 300 000 naisesta.

Uutispalvelu Duodecim
(Lancet 2015;386:1447–1456)
http://www.thelancet.com/journals/lancet/article/PIIS0140-6736(15)00340-2/abstract

Sitemap:

Sivusto ei ole optimoitu IE6-selaimelle

Päivittämällä selaimesi uudempaan versioon:

  • Varmistat uudempaa tekniikkaa sisältävien sivustojen näkymisen oikein
  • Lisäät verkkoturvallisuutta
  • Saat vakaammin toimivan selainympäristön

Päivitä uuteen Internet Explorer -versioon

Päivitä selaimesi alla olevasta olevasta linkistä uusimpaan Internet Explorer -versioon. Internet Explorer on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Microsoftin sivustolta.

Asenna Firefox

Voit vaihtoehtoisesti siirtyä kokonaan uuteen selaimeen, Firefoxiin. Selain on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Mozillan sivustolta.

Sulje