Lääketietokeskus Ajankohtaista Lääkealalla Ulkoilu voi ehkäistä lasten likinäköisyyttä

Ulkoilu voi ehkäistä lasten likinäköisyyttä

Kiinalaistutkijoiden mukaan päivittäinen ulkoilu saattaa vähentää lasten likinäköisyyttä ja silmälasien tarvetta. Tähän saattaa riittää jo 40 minuuttia enemmän ulkoilua päivässä.

Tutkijoiden havainto on hyvin tervetullut etenkin Aasiassa, missä lasten likinäköisyys on yleistynyt epidemiamaisiin mittoihin. Likinäköisyys heikentää kaukonäköä.

Nyt julkaistut tulokset perustuvat kokeeseen, jossa 950 seitsemänvuotiaan lapsen koulupäivään lisättiin 40 minuutin päivittäinen ulkoilutuokio, minkä lisäksi heidän vanhempiaan kannustettiin ulkoilemaan lastensa kanssa. Vertailuryhmänä käytettiin lapsia, joiden kouluissa jatkettiin kuten ennenkin.

Lapsia seurattiin kolmen vuoden ajan, ja tuona aikana likinäköisyys todettiin noin 30 prosentilla ulkoiluryhmäläisistä ja 40 prosentilla verrokkilapsista. Kaikkien lasten näkökyky oli normaalitasolla tutkimuksen alussa.

Likinäköisyyteen ei tunneta tehokkaita ehkäisykeinoja, joten vaikka nyt havaittu kymmenen prosenttiyksikön vähennys kuulostaa pieneltä, se on hyvin tervetullut.

Tutkimus julkaistiin Yhdysvaltojen lääkäriliiton JAMA-lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim
(JAMA 2015;314:1142–1148)
http://jama.jamanetwork.com/article.aspx?articleid=2441261#Abstract

Sitemap:

Sivusto ei ole optimoitu IE6-selaimelle

Päivittämällä selaimesi uudempaan versioon:

  • Varmistat uudempaa tekniikkaa sisältävien sivustojen näkymisen oikein
  • Lisäät verkkoturvallisuutta
  • Saat vakaammin toimivan selainympäristön

Päivitä uuteen Internet Explorer -versioon

Päivitä selaimesi alla olevasta olevasta linkistä uusimpaan Internet Explorer -versioon. Internet Explorer on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Microsoftin sivustolta.

Asenna Firefox

Voit vaihtoehtoisesti siirtyä kokonaan uuteen selaimeen, Firefoxiin. Selain on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Mozillan sivustolta.

Sulje