Lääketietokeskus Ajankohtaista Lääkealalla Lihavuusleikkaus parantaa usein myös virtsankarkailun

Lihavuusleikkaus parantaa usein myös virtsankarkailun

Lihavuusleikkauksen läpikäyneet voivat päästä liikakilojensa lisäksi myös virtsankarkailusta. Ylipaino on tunnettu virtsankarkailun riskitekijä.

Nyt julkaistut tulokset perustuvat yhdysvaltalaistutkimukseen, jossa 2 000 lihavuusleikkauksen läpikäynyttä potilasta seurattiin kolmen vuoden ajan leikkauksen jälkeen. Tutkimukseen osallistuneista naisista 49 prosenttia ja miehistä 22 prosenttia kärsi virtsankarkailusta ennen lihavuusleikkausta. Kaikki osallistujat olivat sairaalloisen lihavia ennen leikkausta.

Ensimmäisen seurantavuoden aikana huomattava osa potilaista parantui virtsankarkailusta. Seuraavien vuosien aikana oireet palasivat osalle, mutta silti noin puolet potilaista parantui. Kolmen vuoden kuluttua lihavuusleikkauksesta enää vain 25 prosenttia naisista ja 12 prosenttia miehistä kärsi virtsankarkailusta.

Virtsankarkailun parantuminen oli sitä todennäköisempää mitä enemmän potilas laihtui lihavuusleikkauksen myötä. Myös nuoret sekä potilaat, joilla ei ollut vaikeuksia kävellä lihavuutensa vuoksi, paranivat helpommin.

Tutkimus julkaistiin Jama Internal Medicine -lehdessä.

Suomessa lihavuusleikkauksia tehdään pääasiassa sairaalloisen lihaville potilaille, joiden lihavuus on jatkunut vähintään viisi vuotta ja joiden painoindeksi on yli 40. Tämä tarkoittaa 170-senttimetriselle henkilölle vähintään 116 kilon painoa ja 180-senttiselle yli 130 kiloa. Vaikeahoitoista diabetesta tai useita lihavuuteen liittyviä sairauksia potevia leikataan kuitenkin jo, kun painoindeksi ylittää 35.

Uutispalvelu Duodecim
(Jama Internal Medicine 2015;175:1378–1387)
http://archinte.jamanetwork.com/article.aspx?articleid=2323413#Abstract

Sitemap:

Sivusto ei ole optimoitu IE6-selaimelle

Päivittämällä selaimesi uudempaan versioon:

  • Varmistat uudempaa tekniikkaa sisältävien sivustojen näkymisen oikein
  • Lisäät verkkoturvallisuutta
  • Saat vakaammin toimivan selainympäristön

Päivitä uuteen Internet Explorer -versioon

Päivitä selaimesi alla olevasta olevasta linkistä uusimpaan Internet Explorer -versioon. Internet Explorer on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Microsoftin sivustolta.

Asenna Firefox

Voit vaihtoehtoisesti siirtyä kokonaan uuteen selaimeen, Firefoxiin. Selain on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Mozillan sivustolta.

Sulje