Lääketietokeskus Ajankohtaista Lääkealalla Kilpirauhashormonin vähyys raskauden aikana yhteydessä lasten tarkkaavaisuushäiriöihin

Kilpirauhashormonin vähyys raskauden aikana yhteydessä lasten tarkkaavaisuushäiriöihin

ADHD-tarkkaavaisuushäiriö saattaa kehittyä useammin lapsille, joiden äidin kilpirauhashormonitasot ovat alhaiset raskauden alkupuolella. Aiemmissa tutkimuksissa kilpirauhashormonin vähyys on yhdistetty lapsen kognitiivisten eli tiedollisten ja taidollisten taitojen kehittymiseen.

Nyt julkaistut tulokset perustuvat 3 900 hollantilaisäidin ja heidän vuosina 2002–2006
syntyneiden lastensa terveystietoihin. Lapsia on seurattu syntymästä saakka.

Raskauden ensimmäisten kuukausien aikana veren kilpirauhashormonipitoisuudet olivat alhaiset 130 äidillä. Kun näiden äitien lapsia verrattiin muiden äitien lapsiin, heidän lapsillaan havaittiin selvästi enemmän tarkkaavaisuushäiriön oireita. Tämä todettiin riippumatta monista tuloksiin mahdollisesti vaikuttavista tekijöistä, kuten perheen sosiaalisesta ja taloudellisesta asemasta ja esimerkiksi äidin iästä.

Äidin kilpirauhashormonipitoisuuksiin nyt liitetyt ADHD-riskit olivat käytännössä pieniä, mutta ne silti viittaavat varhaisraskauden kilpirauhashormonipitoisuuksien voivan vaikuttaa lapsen hermoston kehitykseen.

Tutkimus julkaistiin Yhdysvaltojen lääkäriliiton Jama Pediatrics -lehdessä.

Suomessa ADHD eli aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö on noin viidellä lapsella sadasta, mutta lievempi oireilu on selvästi yleisempää. Häiriön keskeiset oireet ovat tarkkaamattomuus, ylivilkkaus ja impulsiivisuus. Suurella osalla oireet jatkuvat läpi elämän, ja noin 2–3 sadasta täyttää ADHD:n kriteerit aikuisena.

Uutispalvelu Duodecim
(Jama Pediatrics 2015;DOI:10.1001/jamapediatrics.2015.0498)
http://archpedi.jamanetwork.com/article.aspx?articleid=2344550#Abstract

Sitemap:

Sivusto ei ole optimoitu IE6-selaimelle

Päivittämällä selaimesi uudempaan versioon:

  • Varmistat uudempaa tekniikkaa sisältävien sivustojen näkymisen oikein
  • Lisäät verkkoturvallisuutta
  • Saat vakaammin toimivan selainympäristön

Päivitä uuteen Internet Explorer -versioon

Päivitä selaimesi alla olevasta olevasta linkistä uusimpaan Internet Explorer -versioon. Internet Explorer on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Microsoftin sivustolta.

Asenna Firefox

Voit vaihtoehtoisesti siirtyä kokonaan uuteen selaimeen, Firefoxiin. Selain on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Mozillan sivustolta.

Sulje