Lääketietokeskus Ajankohtaista Lääkealalla Maitoa juovilla ei tavallista enempää sydänoireita

Maitoa juovilla ei tavallista enempää sydänoireita

Maitoa säännöllisesti käyttävät eivät sairastu sydänkohtauksiin tai muihin sydänoireisiin sen todennäköisemmin kuin muutkaan, tuore tanskalaistutkimus vahvistaa. Havainto on tervetullut, sillä joissain tutkimuksissa maidon juominen on yhdistetty sydänriskeihin.

Tanskalaisten tulokset perustuvat laajaan lähes satatuhatta aikuista kattavaan aineistoon kolmesta eri tutkimuksesta. Osallistujia seurattiin keskimäärin runsaat viisi vuotta.

Seurannan aikana hieman yli 10 000 osallistujaa sairastui iskeemiseen sydänsairauteen ja runsaat 4 000 sai sydänkohtauksen. Sairastumiset eivät kuitenkaan olleet yhtään yleisempiä säännöllisesti maitoa nauttivilla kuin muilla.

Samanlainen tulos saatiin analyysissa, jossa hyödynnettiin geenitason tietoja, joiden avulla pystyttiin erottelemaan maitoa juovat maitoa todennäköisesti välttävistä. Tämä onnistui tarkastelemalla tiettyjä geenivariantteja, jotka liittyvät suoliston kykyyn pilkkoa laktoosia.

Tanskalaisten tutkimus julkaistiin International Journal of Epidemiology -lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim
(International Journal of Epidemiology 2015;44:587–603)
http://ije.oxfordjournals.org/content/44/2/587.abstract

Sitemap:

Sivusto ei ole optimoitu IE6-selaimelle

Päivittämällä selaimesi uudempaan versioon:

  • Varmistat uudempaa tekniikkaa sisältävien sivustojen näkymisen oikein
  • Lisäät verkkoturvallisuutta
  • Saat vakaammin toimivan selainympäristön

Päivitä uuteen Internet Explorer -versioon

Päivitä selaimesi alla olevasta olevasta linkistä uusimpaan Internet Explorer -versioon. Internet Explorer on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Microsoftin sivustolta.

Asenna Firefox

Voit vaihtoehtoisesti siirtyä kokonaan uuteen selaimeen, Firefoxiin. Selain on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Mozillan sivustolta.

Sulje