Lääketietokeskus Ajankohtaista Lääkealalla Aikuistyypin diabetes voi hidastaa iäkkään mielentoimintoja

Aikuistyypin diabetes voi hidastaa iäkkään mielentoimintoja

Aikuistyypin diabetesta sairastavien muisti ja monet muut mielentoiminnot saattavat heikentyä tavallista aikaisemmin, tuore yhdysvaltalaistutkimus osoittaa. Diabetes ei silti näyttäisi nopeuttavan mielentoimintojen heikentymistä.

Yhdysvaltalaisten tulokset perustuvat 1 500 yli 65-vuotiaan kuusivuotiseen seurantaan, jonka aikana osallistujien muistia ja muita kognitiivisia mielentoimintoja mitattiin puolentoista vuoden välein.

Aikuistyypin diabetesta sairastavat pärjäsivät tutkimuksen alussa tehdyissä testeissä selvästi huonommin kuin samanikäiset verrokit, jotka eivät sairastaneet diabetesta. Kun analyysissa huomioitiin osallistujien koulutustaso, sukupuoli ja muita taustamuuttujia, diabeetikoilla oli enemmän vaikeuksia etenkin kielellisiä taitoja sekä avaruudellista hahmottamista mittaavissa testeissä.

Vaikka diabeetikkojen kognitiiviset mielentoiminnot olivat heikommalla tolalla tutkimuksen alussa, seurannan aikana heidän mielentoimintonsa eivät heikentyneet yhtään nopeammin kuin verrokkien. Tämä viittaa tutkijoiden mukaan siihen, että aikuistyypin diabetekseen liittyvät kognitiiviset haitat kehittyvät jo keski-iässä.

Aiemmissa tutkimuksissa aikuistyypin diabetesta sairastavien on havaittu sairastuvan myös varsinaiseen dementiaan muita todennäköisemmin. Todennäköisesti diabeteksen ehkäisy ja hyvä hoitaminen keski-iässä ehkäisee tai ainakin lykkää dementiaa.

Uutispalvelu Duodecim
(Journal of the American Geriatrics Society 2015;DOI:10.1111/jgs.13441)
http://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1111/jgs.13441/abstract

Sitemap:

Sivusto ei ole optimoitu IE6-selaimelle

Päivittämällä selaimesi uudempaan versioon:

  • Varmistat uudempaa tekniikkaa sisältävien sivustojen näkymisen oikein
  • Lisäät verkkoturvallisuutta
  • Saat vakaammin toimivan selainympäristön

Päivitä uuteen Internet Explorer -versioon

Päivitä selaimesi alla olevasta olevasta linkistä uusimpaan Internet Explorer -versioon. Internet Explorer on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Microsoftin sivustolta.

Asenna Firefox

Voit vaihtoehtoisesti siirtyä kokonaan uuteen selaimeen, Firefoxiin. Selain on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Mozillan sivustolta.

Sulje