Lääketietokeskus Ajankohtaista Lääkealalla Brittilasten tupakka-altistus vähentynyt hurjasti

Brittilasten tupakka-altistus vähentynyt hurjasti

Passiivisesti tupakan savulle altistuvien brittilasten määrä on vähentynyt jopa 80 prosentilla vuosituhannen vaihteen jälkeen. Etenkin altistuminen kotona on harvinaistunut, tuore tutkimus osoittaa. Tulokset perustuvat 35 000 lapsen kyselyvastauksiin vuosilta 1998–2012.

Vuonna 1998 lapsista 63 prosenttia asui savuttomassa kodissa, mutta vuonna 2012 heitä oli jo 87 prosenttia vastanneista, tulokset osoittavat. Savuttomuus on yleistä tupakoimattomien ja tupakoinnin lopettaneiden kodeissa, mutta myös suuri osa tupakoivista vanhemmista pitää kotinsa savuttomana.

Osana tutkimusta lapsilta kerättiin myös sylkinäytteet, joista mitattiin tupakka-altistusta heijastelevan kotiniinin pitoisuus. Mittaukset tukivat kyselyn tuloksia, sillä pitoisuudet olivat käytännössä olemattomia kahdella lapsella kolmesta.

Passiivinen tupakointi aiheuttaa lapsille monia terveysriskejä, aiemmista tutkimuksista tiedetään. Se on yhdistetty mm. astman kehittymiseen, keuhkokuumeisiin, nuhaan, yskään ja keuhkotoiminnan heikentymiseen. Myös oppimisvaikeudet ja korvatulehdukset saattavat lisääntyä tupakka-altistuksen takia.

Tutkimus julkaistiin tieteellisessä Addiction-lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim
(Addiction 2015;DOI:10.1111/add.12962)
http://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1111/add.12962/abstract

Sitemap:

Sivusto ei ole optimoitu IE6-selaimelle

Päivittämällä selaimesi uudempaan versioon:

  • Varmistat uudempaa tekniikkaa sisältävien sivustojen näkymisen oikein
  • Lisäät verkkoturvallisuutta
  • Saat vakaammin toimivan selainympäristön

Päivitä uuteen Internet Explorer -versioon

Päivitä selaimesi alla olevasta olevasta linkistä uusimpaan Internet Explorer -versioon. Internet Explorer on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Microsoftin sivustolta.

Asenna Firefox

Voit vaihtoehtoisesti siirtyä kokonaan uuteen selaimeen, Firefoxiin. Selain on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Mozillan sivustolta.

Sulje