Lääketietokeskus Ajankohtaista Lääkealalla Vähäinen uni ja kuorsaaminen altistavat lapsen liikakiloille

Vähäinen uni ja kuorsaaminen altistavat lapsen liikakiloille

Krooninen univaje, kuorsaaminen ja uniapnea saattavat yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan kasata liikakiloja lapsille. Tutkimus julkaistiin Journal of Pediatrics -lehdessä.

Yhdysvaltalaisten tulosten perusteella kuorsaamisesta ja runsaista yöllisistä hengityskatkoksista kärsivät lapset ovat ylipainoisia 7-, 10-, ja 15-vuotiaina noin kaksi kertaa todennäköisemmin kuin lapset, joilla ei ole vastaavia ongelmia. Samanlainen yhteys havaittiin 5–6-vuotiailla lapsilla, jotka nukkuivat ikäänsä nähden lyhyitä yöunia.

Tutkijat selvittivät myös liittyivätkö lyhyet yöunet ja univaikeudet toisiinsa, mutta ainakin niiden vaikutus lihomiseen näyttäisi olevan itsenäinen. Näin ollen lyhyitä yöunia nukkuvan lihomisriski todennäköisesti suurenee entisestään, jos hänellä on lisäksi uniapneaa.

Tulokset viittaavat paitsi unen ja levon tärkeyteen myös siihen, että osa lasten lihomisen riskitekijöistä on helposti hoidettavissa. Usein lapsen kuorsaus ja hengityskatkokset poistuvat kita- ja nielurisaleikkauksella.

Uutispalvelu Duodecim
(Journal of Pediatrics 2014;DOI:10.1016/j.jpeds.2014.11.001)
http://www.jpeds.com/article/S0022-3476%2814%2901039-7/abstract

Sitemap:

Sivusto ei ole optimoitu IE6-selaimelle

Päivittämällä selaimesi uudempaan versioon:

  • Varmistat uudempaa tekniikkaa sisältävien sivustojen näkymisen oikein
  • Lisäät verkkoturvallisuutta
  • Saat vakaammin toimivan selainympäristön

Päivitä uuteen Internet Explorer -versioon

Päivitä selaimesi alla olevasta olevasta linkistä uusimpaan Internet Explorer -versioon. Internet Explorer on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Microsoftin sivustolta.

Asenna Firefox

Voit vaihtoehtoisesti siirtyä kokonaan uuteen selaimeen, Firefoxiin. Selain on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Mozillan sivustolta.

Sulje