Lääketietokeskus Ajankohtaista Lääkealalla Kaksi lääkärikäyntiä vuodessa pitää verenpaineen kurissa

Kaksi lääkärikäyntiä vuodessa pitää verenpaineen kurissa

Yhdysvaltalaistutkijoiden mukaan kahdesti vuodessa lääkärissä käyvät onnistuvat verenpaineensa hallinnassa jopa kolme kertaa todennäköisemmin kuin harvemmin lääkärissä käyvät.

Tutkimuksen mukaan verenpainetaudin hoito on hyvällä mallilla myös ylipainoisilla potilailla, mikä saattaa johtua siitä, että lääkärit kiinnittävät heidän hoitoonsa enemmän huomiota. Verenpaine oli paremmalla tasolla myös potilailla, joilla oli sairausvakuutus.

Tutkimukseen osallistui 37 000 aikuista yhdysvaltalaista, joiden verenpaineet mitattiin vuosina 1999–2012. Lääkärikäyntien ja verenpaineen yhteys näkyi senkin jälkeen, kun analyysissa huomioitiin ylipaino, diabetes, potilaan sairausvakuutuksen kattavuus, tupakointi ja muita yhteyteen mahdollisesti vaikuttavia tekijöitä.

Tutkijoiden havainnot ovat tärkeitä, sillä korkea verenpaine lisää huomattavasti riskiä sairastua mm. sydänkohtauksiin ja aivohalvauksiin, mutta merkittävä osa potilaista ei saa asianmukaista verenpainehoitoa. Nyt saadut tulokset viittaavat siihen, että monet näistä riskipotilaista onnistuisivat verenpaineensa hallinnassa paremmin, jos he kävisivät lääkärissä useammin.

Verenpainettaan voi laskea mm. laihduttamalla, syömällä terveellisesti ja välttämällä suolaa sekä liikkumalla runsaasti. Verenpainetaudin hoitoon on myös tehokkaita lääkkeitä.

Tulokset julkaistiin lääketieteellisessä Circulation-lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim
(Circulation 2014;doi:10.1161/CIRCULATIONAHA.114.010676)
http://circ.ahajournals.org/content/early/recent

Sitemap:

Sivusto ei ole optimoitu IE6-selaimelle

Päivittämällä selaimesi uudempaan versioon:

  • Varmistat uudempaa tekniikkaa sisältävien sivustojen näkymisen oikein
  • Lisäät verkkoturvallisuutta
  • Saat vakaammin toimivan selainympäristön

Päivitä uuteen Internet Explorer -versioon

Päivitä selaimesi alla olevasta olevasta linkistä uusimpaan Internet Explorer -versioon. Internet Explorer on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Microsoftin sivustolta.

Asenna Firefox

Voit vaihtoehtoisesti siirtyä kokonaan uuteen selaimeen, Firefoxiin. Selain on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Mozillan sivustolta.

Sulje