Lääketietokeskus Ajankohtaista Lääkealalla Diabetes saattaa vaurioittaa sydänlihasta

Diabetes saattaa vaurioittaa sydänlihasta

Diabetes ja siihen kuuluva korkea veren glukoosipitoisuus saattavat yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan vaurioittaa potilaiden sydänlihasta. Nuo vauriot myös lisäävät sydänoireiden riskiä, tulokset osoittavat.

Yhdysvaltalaisten tutkimuksessa 9 000 osallistujalta mitattiin verikokeilla sydämen troponiini c -lihasproteiineja, joiden runsaus veressä viittaa sydänlihaksen vaurioihin. Mittaukset toistettiin kuusi vuotta myöhemmin ja sydänoireiden ilmaantumista seurattiin vielä 14 vuoden ajan.

Troponiini C -tasot olivat useammin koholla diabetesta sairastavilla kuin terveillä osallistujilla, tulokset osoittivat. Sama havaittiin myös osallistujilla, joilla oli ns. esidiabetes, mutta jotka eivät vielä olleet saaneet diabetesdiagnoosia.

Seurannan aikana diabeetikot, joiden troponiini C:n pitoisuudet olivat suuret, myös sairastuivat sydämen vajaatoimintaan ja sepelvaltimotautiin muita todennäköisemmin. Heistä moni myös menehtyi sydänoireisiinsa. Troponiini C:n runsaus liittyi sydänoireiden riskiin myös osallistujilla, jotka eivät sairastaneet diabetesta.

Tutkimuksen tulokset viittaavat veren glukoositasojen pitkäaikaisen kohoamisen mahdollisesti vahingoittavan sydänlihasta riippumatta muista sydän- ja verisuonitautien riskitekijöistä. Havainto saattaa selittää myös sen, miksi osa diabeetikoista sairastuu sydäntauteihin, vaikka heidän riskitekijöitään hoidetaan.

Tutkimus julkaistiin lääketieteellisessä Circulation-lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim
(Circulation 2014;130:1374-13829
http://circ.ahajournals.org/content/130/16/1374.abstract

Sitemap:

Sivusto ei ole optimoitu IE6-selaimelle

Päivittämällä selaimesi uudempaan versioon:

  • Varmistat uudempaa tekniikkaa sisältävien sivustojen näkymisen oikein
  • Lisäät verkkoturvallisuutta
  • Saat vakaammin toimivan selainympäristön

Päivitä uuteen Internet Explorer -versioon

Päivitä selaimesi alla olevasta olevasta linkistä uusimpaan Internet Explorer -versioon. Internet Explorer on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Microsoftin sivustolta.

Asenna Firefox

Voit vaihtoehtoisesti siirtyä kokonaan uuteen selaimeen, Firefoxiin. Selain on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Mozillan sivustolta.

Sulje