Lääketietokeskus Ajankohtaista Lääkealalla Lapsen alkoholioireyhtymään voi liittyä myös lihomista

Lapsen alkoholioireyhtymään voi liittyä myös lihomista

Sikiöaikana alkoholille altistuvat jäävät usein ikätovereitaan pienemmiksi, mutta osalla lapsista alkoholioireyhtymään voi liittyä myös ylipainoisuutta. Varsinkin tytöt ja osittaisesta alkoholioireyhtymästä kärsivät ovat alttiita lihomaan nuoruusvuosina, yhdysvaltalaistutkimus vihjaa.

Yhdysvaltalaiset tutkivat yli 600 alkoholioireyhtymää potevaa, jotka kärsivät eriasteisista FAS-oireista. Tutkittavat olivat 2–19-vuotiaita.

Ylipaino ja lihavuus eivät olleet poikkeuksellisen yleisiä FAS-lapsilla, mutta tutkijat tunnistivat tiettyjä riskiryhmiä, jotka olivat alttiita lihomaan nuoruusvuosina. Erityisesti tällaisia olivat osittaisesta alkoholioireyhtymästä kärsivät sekä tytöt.

Eläinkokeissa sikiöaikainen alkoholialtistus on lisännyt rasvan kertymistä ja haitannut aineenvaihduntaa, mutta samanlaista mekanismia ei ole todettu ihmisissä. Tässä vaiheessa onkin vielä liian aikaista sanoa voiko FAS edistää lihomista vai johtuuko yhteys elintavoista. FAS-lapset esimerkiksi harrastavat ikätovereitaan vähemmän liikuntaa, mikä voi hyvinkin selittää nyt saatuja tuloksia.

Tutkimus julkaistiin tieteellisessä Alcoholism: Clinical & Experimental Research -lehdessä.

Raskauden aikana alkoholille altistuvat kärsivät kasvuhäiriön lisäksi monenlaisista keskushermoston ongelmista. Ongelmat ovat peruuttamattomia. Suomessa syntyy vuosittain noin sata FAS-lasta.

Uutispalvelu Duodecim
(Alcoholism: Clinical & Experimental Research 2014)
http://onlinelibrary.wiley.com/journal/10.1111/(ISSN)1530-0277

Sitemap:

Sivusto ei ole optimoitu IE6-selaimelle

Päivittämällä selaimesi uudempaan versioon:

  • Varmistat uudempaa tekniikkaa sisältävien sivustojen näkymisen oikein
  • Lisäät verkkoturvallisuutta
  • Saat vakaammin toimivan selainympäristön

Päivitä uuteen Internet Explorer -versioon

Päivitä selaimesi alla olevasta olevasta linkistä uusimpaan Internet Explorer -versioon. Internet Explorer on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Microsoftin sivustolta.

Asenna Firefox

Voit vaihtoehtoisesti siirtyä kokonaan uuteen selaimeen, Firefoxiin. Selain on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Mozillan sivustolta.

Sulje