Lääketietokeskus Ajankohtaista Lääkealalla Huonosti nukkuvat vanhukset tekevät enemmän itsemurhia

Huonosti nukkuvat vanhukset tekevät enemmän itsemurhia

Yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan univaikeudet ja huono unen laatu saattavat olla itsemurhan riskitekijöitä iäkkäillä. Jos näin todella on, uniongelmien hoitaminen voisi vähentää vanhusten itsemurhia, havainnot tehneet tutkijat kirjoittavat.

Tutkimuksen tulokset julkaistiin Jama Psychiatry -lehdessä, ja niiden perusteella huonosti nukkuvat yli 65-vuotiaat päätyvät itsemurhaan 40 prosenttia todennäköisemmin kuin samanikäiset, joilla ei ole uniongelmia. Tämä havaittiin kymmenvuotisen seurannan aikana.

Uniongelmat olivat tässä aineistossa suurempi riskitekijä kuin masennus, joka on tunnettu itsemurhien vaaraa lisäävä sairaus, mutta kaikista suurimmassa vaarassa olivat osallistujat, jotka nukkuivat huonosti ja potivat masennusta.

Seuraavaksi tutkijat aikovat selvittää ehkäiseekö unettomuuden ja muiden univaikeuksien hoitaminen iäkkäiden itsemurhia ja masennusta. Tämän selvittämiseksi on jo käynnistetty kaksi uutta tutkimusta.

Tutkimuksessa käytettiin 14 000:n yli 65-vuotiaan tietoja, jotka oli kerätty aiemmassa väestötutkimuksessa. Osallistujista 20 oli tehnyt itsemurhan ja heitä verrattiin 400 samanikäiseen verrokkiin.

Uutispalvelu Duodecim
(Jama Psychiatry 2014;doi:10.1001/jamapsychiatry.2014.1126)
http://archpsyc.jamanetwork.com/article.aspx?articleid=1895670&resultClick=3#Abstract

Sitemap:

Sivusto ei ole optimoitu IE6-selaimelle

Päivittämällä selaimesi uudempaan versioon:

  • Varmistat uudempaa tekniikkaa sisältävien sivustojen näkymisen oikein
  • Lisäät verkkoturvallisuutta
  • Saat vakaammin toimivan selainympäristön

Päivitä uuteen Internet Explorer -versioon

Päivitä selaimesi alla olevasta olevasta linkistä uusimpaan Internet Explorer -versioon. Internet Explorer on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Microsoftin sivustolta.

Asenna Firefox

Voit vaihtoehtoisesti siirtyä kokonaan uuteen selaimeen, Firefoxiin. Selain on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Mozillan sivustolta.

Sulje