Lääketietokeskus Ajankohtaista Lääkealalla Pari omenaa päivässä riittää

Pari omenaa päivässä riittää

Hedelmien ja kasvisten päivittäinen syöminen on monella tapaa terveellistä, mutta tutkimusten perusteella on ollut epäselvää, kuinka paljon niitä pitää syödä, jotta myös elinikä pitenee. Tuoreen tutkimuksen mukaan optimaalinen määrä on noin 400 grammaa päivässä. Tätä enemmän kasviksia ja hedelmiä syövät eivät todennäköisesti saa lisähyötyjä.

Tutkijaryhmän havainto perustuu 16 tutkimuksen ja 830 000 potilaan tietoihin. Potilaita seurattiin 5–26 vuotta ja seurantojen aikana heistä 56 000 menehtyi.

Tulosten perusteella riski menehtyä seurannan aikana pieneni tasaisesti jokaista päivittäistä hedelmää tai kasvisannosta kohden. Noin 80 gramman päiväannokseen liittyi 5 % pienempi riski menehtyä seurannan aikana, kun vertailukohtana olivat osallistujat, jotka söivät kasviksia ja hedelmiä tuskin lainkaan. Tämä koski etenkin sydän- ja verisuonitaudeista johtuvia kuolemia. Syöpäkuolleisuuteen kasvisten tai hedelmien syöminen ei tässä tutkimuksessa vaikuttanut.

Suotuisat vaikutukset kasaantuivat annosten kasvaessa, mutta yhteys tasaantui päivittäisen annoksen saavutettua 400 grammaa. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi kahta keskikokoista omenaa tai kuutta perunaa.

Tutkijoiden havainnot viittaavat siihen, ettei kasviksia ja hedelmiä tarvitse syödä kovinkaan paljon ennen kuin niihin liittyvät terveyshyödyt saa täysimääräisinä. Terveellisen ruokavalion lisäksi kuitenkin moni muukin seikka vaikuttaa kuolleisuuteen, joten kaikki nyt havaitut yhteydet eivät välttämättä selity vain kasviksilla ja hedelmillä.

Tutkimus julkaistiin British Medical Journalissa.

Uutispalvelu Duodecim
(BMJ 2014;349:g4490)
http://www.bmj.com/content/349/bmj.g4490

Sitemap:

Sivusto ei ole optimoitu IE6-selaimelle

Päivittämällä selaimesi uudempaan versioon:

  • Varmistat uudempaa tekniikkaa sisältävien sivustojen näkymisen oikein
  • Lisäät verkkoturvallisuutta
  • Saat vakaammin toimivan selainympäristön

Päivitä uuteen Internet Explorer -versioon

Päivitä selaimesi alla olevasta olevasta linkistä uusimpaan Internet Explorer -versioon. Internet Explorer on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Microsoftin sivustolta.

Asenna Firefox

Voit vaihtoehtoisesti siirtyä kokonaan uuteen selaimeen, Firefoxiin. Selain on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Mozillan sivustolta.

Sulje