Lääketietokeskus Ajankohtaista Lääkealalla Hyvinvoivien äitien vauvat samankokoisia kaikkialla maailmassa

Hyvinvoivien äitien vauvat samankokoisia kaikkialla maailmassa

Terveille äideille syntyvät vauvat ovat yllättävän samankokoisia ympäri maailmaa. Heikko ravitsemus ja terveys ennemminkin kuin etniset erot näyttävät aiheuttavan suurimman osan sikiön kasvussa havaituista alueellisista vaihteluista.

Syntymäpainon on todettu vaihtelevan eri väestöissä ja maissa. Syyksi on arveltu etnisiä eroja. Pienellä syntymäpainolla on merkittäviä seuraamuksia terveydelle, sillä raskauden kestoon nähden pienikokoiset vauvat kärsivät jo syntyessään aliravitsemuksesta, joka lisää sairastavuuden ja kuoleman riskiä imeväisiässä ja lapsuudessa. Pienen syntymäpainon on todettu lisäävän myös aikuisiässä diabeteksen, korkean verenpaineen ja sydän- ja verisuonisairauksien riskiä.

Lancet Diabetes & Endocrinology – lehdessä julkaistussa tutkimuksessa selvitettiin syntymäpainoon vaikuttavia tekijöitä seuraamalla yhteensä 60 000 raskautta Brasiliassa, Kiinassa, Intiassa, Italiassa, Keniassa, Omanissa, Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Tutkimuksessa vauvojen kasvua kartoitettiin sikiöaikana ultraäänellä ja syntyessä mittaamalla pituus ja päänympärys.

Tulokset osoittivat sikiöiden luiden kasvun sekä syntymäpituuden ja -painon olevan yllättävän samanlaiset ympäri maailmaa, kun vauva syntyi koulutetulle, terveelle ja hyvin ravitulle äidille. Tulokset ovat yhteneväisiä WHO:n samankaltaisen tutkimuksen kanssa. Tutkijoiden mukaan parantamalla odottavien äitien terveyttä, ravitsemusta ja koulutusta on mahdollista kohentaa seuraavan sukupolven terveyttä halki elämän. Tulokset auttavat myös osaltaan kehittämään kansainvälisiä kasvukäyriä sikiön kehitykseen ja imeväisikäisen kasvuun.

Uutispalvelu Duodecim
Lancet Diabetes & Endocrinology, doi:10.1016/S2213-8587(14)70121-4
http://www.thelancet.com/journals/landia/article/PIIS2213-8587(14)70121-4/abstract

Sitemap:

Sivusto ei ole optimoitu IE6-selaimelle

Päivittämällä selaimesi uudempaan versioon:

  • Varmistat uudempaa tekniikkaa sisältävien sivustojen näkymisen oikein
  • Lisäät verkkoturvallisuutta
  • Saat vakaammin toimivan selainympäristön

Päivitä uuteen Internet Explorer -versioon

Päivitä selaimesi alla olevasta olevasta linkistä uusimpaan Internet Explorer -versioon. Internet Explorer on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Microsoftin sivustolta.

Asenna Firefox

Voit vaihtoehtoisesti siirtyä kokonaan uuteen selaimeen, Firefoxiin. Selain on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Mozillan sivustolta.

Sulje