Lääketietokeskus Ajankohtaista Lääkealalla Vähäkaloriset makeutusaineet tukevat laihduttamista – vaikutus silti vaatimaton

Vähäkaloriset makeutusaineet tukevat laihduttamista – vaikutus silti vaatimaton

Sokerin sijasta käytettävät vähäenergiset makeutusaineet voivat auttaa laihduttamisessa, jos niillä korvaa sokerin ja sokeria sisältävät elintarvikkeet. Tuoreen yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan niiden vaikutus painoon on kuitenkin pieni eikä laihduttaminen onnistu pelkästään makeutusaineita vaihtamalla.

Yhdysvaltalaisten tulokset perustuvat 15 satunnaistetun ja lumekontrolloidun sekä 9 seurantatutkimuksen aineistojen yhteisanalyysiin.

Seurantatutkimuksissa, jotka ovat menetelmällisesti huonompia kuin lumekontrolloidut ja satunnaistetut tutkimukset, vähäkaloriset makeutusaineet eivät vaikuttaneet osallistujien painoon.

Lumekontrolloiduissa tutkimuksissa vähäkalorisiin makeutusaineisiin vaihtaneet sen sijaan onnistuivat laihduttamaan hieman alle kilon enemmän kuin osallistujat, jotka jatkoivat tavallisen sokerin käyttöä. Muutos havaittiin myös osallistujien painoindeksissä, kehon rasvan määrässä ja vyötärön ympäryksessä.

Tutkijat myöntävät vähäkalorisiin makeutusaineisiin liitetyn hyödyn pieneksi, mutta yhdessä muiden ja tehokkaampien keinojen kanssa vähäkalorisiin makeutusaineisiin vaihtaminen voi hyvinkin auttaa. Ne saattavat myös tukea muita ruokavaliomuutoksia, tutkijat kirjoittavat.

Tulokset julkaistiin American Journal of Clinical Nutrition -lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim
(American Journal of Clinical Nutrition 2014;DOI:10.3945/​ajcn.113.082826)
http://ajcn.nutrition.org/content/early/2014/06/18/ajcn.113.082826.abstract

Sitemap:

Sivusto ei ole optimoitu IE6-selaimelle

Päivittämällä selaimesi uudempaan versioon:

  • Varmistat uudempaa tekniikkaa sisältävien sivustojen näkymisen oikein
  • Lisäät verkkoturvallisuutta
  • Saat vakaammin toimivan selainympäristön

Päivitä uuteen Internet Explorer -versioon

Päivitä selaimesi alla olevasta olevasta linkistä uusimpaan Internet Explorer -versioon. Internet Explorer on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Microsoftin sivustolta.

Asenna Firefox

Voit vaihtoehtoisesti siirtyä kokonaan uuteen selaimeen, Firefoxiin. Selain on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Mozillan sivustolta.

Sulje