Lääketietokeskus Ajankohtaista Lääkealalla Kannabiksen käyttäjillä mahdollisesti hieman kohonnut sydänoireiden vaara

Kannabiksen käyttäjillä mahdollisesti hieman kohonnut sydänoireiden vaara

Ranskalaistutkijoiden mukaan kannabiksen käyttöön saattaa liittyä sydänoireiden riski. Riski on pieni, mutta silti havaittavissa tilastoista.

Ranskalaisten havainnot perustuvat huumausaineisiin liittyviä komplikaatioita tilastoivan rekisterin tietoihin vuosilta 2006–2010.

Tänä aikana rekisteriin kirjattiin 1 979 kannabikseen liittyvää komplikaatiota, joista 35 eli hieman alle 2 prosenttia oli sydän- ja verisuonioireita. Potilaat olivat keskimäärin 34-vuotiaita ja yhdeksän heistä menehtyi. Valtaosalla potilaista oli akuutti sepelvaltimo-oireyhtymä sekä alaraajojen tai nuoruusiän valtimotauti.

Suhteutettuna kannabista käyttävien suureen määrään 35 tapausta viiden vuoden aikana on hyvin vähän. Samansuuntaisia tuloksia on kuitenkin saatu aiemminkin. Tapaukset sattuivat lisäksi nuorille, joiden sydänoireet ovat tavallisesti hyvin harvinaisia.

Tulokset julkaistiin tieteellisessä Journal of the American Heart Association -lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim
(Journal of the American Heart Association 2014;3:e000638)
http://jaha.ahajournals.org/content/3/2/e000638.abstract

Sitemap:

Sivusto ei ole optimoitu IE6-selaimelle

Päivittämällä selaimesi uudempaan versioon:

  • Varmistat uudempaa tekniikkaa sisältävien sivustojen näkymisen oikein
  • Lisäät verkkoturvallisuutta
  • Saat vakaammin toimivan selainympäristön

Päivitä uuteen Internet Explorer -versioon

Päivitä selaimesi alla olevasta olevasta linkistä uusimpaan Internet Explorer -versioon. Internet Explorer on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Microsoftin sivustolta.

Asenna Firefox

Voit vaihtoehtoisesti siirtyä kokonaan uuteen selaimeen, Firefoxiin. Selain on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Mozillan sivustolta.

Sulje