Lääketietokeskus Ajankohtaista Lääkealalla Probiootit eivät auta koliikkivauvaa

Probiootit eivät auta koliikkivauvaa

Probioottivalmisteista on toivottu apua koliikkioireisiin, mutta tuoreen tutkimuksen mukaan ne eivät vähennä oireita ainakaan vauvoilta, jotka ovat jo koliikkisia.

Havainto on mielenkiintoinen, sillä aiemmissa tutkimuksissa on päädytty myös toisensuuntaisiin tuloksiin. Nyt tehty tutkimus on kuitenkin laadukkain ja suurin tähänastisista ja siksi todennäköisesti luotettavampi.

Tutkimus tehtiin Australiassa, ja siinä 130 koliikkioireista vauvaa satunnaistettiin saamaan päivittäin lactobacillus reuteri -probiootteja tai lumevalmistetta.

Kun tutkijat selvittivät vauvojen oireet kuukauden kuluttua tutkimuksen alusta, he havaitsivat oireiden vähentyneen tasaisesti kummassakin ryhmässä. Probioottien syöttäminen ei siis vähentänyt vauvojen koliikkioireita. Itse asiassa niitä saaneet vauvat olivat jopa hieman itkuisempia kuukauden ikäisinä, tulokset osoittivat.

Hiljattain julkaistun tutkimuksen mukaan probiootit saattavat ehkäistä koliikkioireita vauvoilta, joilla niitä ei vielä ole. Nyt julkaistut tulokset eivät ole tämän havainnon kanssa ristiriidassa, mutta todennäköisesti probioottien koliikkivaikutukset eivät silti ole kovin suuria.

Tutkimus julkaistiin British Medical Journalissa.

Uutispalvelu Duodecim
(BMJ 2014;348:g2107)
http://www.bmj.com/cgi/doi/10.1136/bmj.g2107

Sitemap:

Sivusto ei ole optimoitu IE6-selaimelle

Päivittämällä selaimesi uudempaan versioon:

  • Varmistat uudempaa tekniikkaa sisältävien sivustojen näkymisen oikein
  • Lisäät verkkoturvallisuutta
  • Saat vakaammin toimivan selainympäristön

Päivitä uuteen Internet Explorer -versioon

Päivitä selaimesi alla olevasta olevasta linkistä uusimpaan Internet Explorer -versioon. Internet Explorer on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Microsoftin sivustolta.

Asenna Firefox

Voit vaihtoehtoisesti siirtyä kokonaan uuteen selaimeen, Firefoxiin. Selain on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Mozillan sivustolta.

Sulje