Lääketietokeskus Ajankohtaista Lääkealalla Raskauskilojen karistaminen kannattaa aloittaa vuoden sisällä synnytyksestä

Raskauskilojen karistaminen kannattaa aloittaa vuoden sisällä synnytyksestä

Raskauden aikana kertyneet lisäkilot eivät aina lähde helpolla synnytyksen jälkeen. Tuoreen kanadalaistutkimuksen perusteella kilot olisi kuitenkin tärkeää saada vähenemään synnytystä seuraavan vuoden aikana. Normaalisti paino nousee raskauden aikana noin 8–15 kg.

Kanadalaisten tulokset julkaistiin Diabetes Care -lehdessä, ja ne perustuvat kolmensadan naisen seurantaan.

Seurannan perusteella kolme naista neljästä laihtui ainakin jonkin verran synnytystä seuraavan vuoden aikana, mutta yhdellä neljästä paino päinvastoin kasvoi. Laihtuneisiin verrattuna näiden naisten verenpaine, kolesterolitasot ja veren insuliinipitoisuus olivat selvästi korkeammat, tulokset osoittivat.

Raskauskilot on tätäkin ennen tiedetty terveysriskiksi, jos niitä ei saa karistettua raskauden jälkeen, mutta kanadalaisten tutkimus on ensimmäinen, jossa naisten painonkehitystä ja riskitekijöitä on seurattu vuoden ajan synnytyksestä.

Uutispalvelu Duodecim
(Diabetes Care 2014)
http://care.diabetesjournals.org

Sitemap:

Sivusto ei ole optimoitu IE6-selaimelle

Päivittämällä selaimesi uudempaan versioon:

  • Varmistat uudempaa tekniikkaa sisältävien sivustojen näkymisen oikein
  • Lisäät verkkoturvallisuutta
  • Saat vakaammin toimivan selainympäristön

Päivitä uuteen Internet Explorer -versioon

Päivitä selaimesi alla olevasta olevasta linkistä uusimpaan Internet Explorer -versioon. Internet Explorer on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Microsoftin sivustolta.

Asenna Firefox

Voit vaihtoehtoisesti siirtyä kokonaan uuteen selaimeen, Firefoxiin. Selain on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Mozillan sivustolta.

Sulje