Lääketietokeskus Ajankohtaista Lääkealalla Lantionpohjan lihasjumppa lievittää kohdun laskeumia

Lantionpohjan lihasjumppa lievittää kohdun laskeumia

Kohdun ja muiden lantionpohjan elinten laskeumat ovat yleinen vaiva etenkin iäkkäillä ja synnyttäneillä naisilla. Usein niitä hoidetaan jumppaamalla lantionpohjan lihaksia, mutta tutkimusnäyttö jumpan tehosta on ollut vähäistä. Tuoreen tutkimuksen perusteella lantionpohjan lihasten harjoittaminen on kuitenkin tehokas ja toimiva keino lievittää laskeumia.

Tulokset julkaistiin arvostetussa Lancet-lehdessä, ja ne perustuvat 450 lantionpohjan elinten laskeumasta kärsivän naisen vuoden mittaiseen seurantaan. Tutkimuksen alussa puolet naisista satunnaistettiin joko lantionpohjan lihasten jumppaan tai verrokkiryhmään, joka ei tehnyt lihasharjoituksia.

Kun naisilta vuoden seurannan päättyessä kysyttiin heidän oireistaan, lantionpohjan lihaksia harjoittaneet kokivat oireidensa vähentyneen huomattavasti enemmän kuin verrokkinaiset. Tutkijat pitävät tuloksiaan riittävän luotettavina, jotta lihasharjoittelun voi todella sanoa vähentävän kohdun ja muiden lantionpohjan elinten laskeumia. Vielä ei tosin tiedetä miten pitkäaikaisia hyödyt ovat.

Laskeumia syntyy, kun lantionpohjan kudosrakenne heikkenee. Laskeumia kehittyy joka viidennelle naiselle, mutta nuorilla ja synnyttämättömillä ne ovat harvinaisia. Lantionpohjan lihasharjoitusten lisäksi laskeumia hoidetaan emättimeen asetettavilla apuvälineillä sekä leikkauksilla. Myös laihduttaminen voi ehkäistä oireita.

Uutispalvelu Duodecim
(Lancet 2014;9919:796–806)
http://www.thelancet.com/journals/lancet/article/PIIS0140-6736%2813%2961977-7/abstract

Sitemap:

Sivusto ei ole optimoitu IE6-selaimelle

Päivittämällä selaimesi uudempaan versioon:

  • Varmistat uudempaa tekniikkaa sisältävien sivustojen näkymisen oikein
  • Lisäät verkkoturvallisuutta
  • Saat vakaammin toimivan selainympäristön

Päivitä uuteen Internet Explorer -versioon

Päivitä selaimesi alla olevasta olevasta linkistä uusimpaan Internet Explorer -versioon. Internet Explorer on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Microsoftin sivustolta.

Asenna Firefox

Voit vaihtoehtoisesti siirtyä kokonaan uuteen selaimeen, Firefoxiin. Selain on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Mozillan sivustolta.

Sulje