Lääketietokeskus Ajankohtaista Lääkealalla Yhdysvaltalaiset yhtä lihavia kuin ennenkin

Yhdysvaltalaiset yhtä lihavia kuin ennenkin

Muutama vuosi sitten näytti siltä, että yhdysvaltalaisten lihominen olisi loppunut ja toiveikkaimmat alkoivat jo odottaa lihavuusepidemian laantumista. Tuoreet tulokset kuitenkin osoittavat ylipainoisten määrän pysyneen samalla korkealla tasolla.

Tulokset julkaistiin Yhdysvaltojen lääkäriliiton JAMA-lehdessä, ja niiden perusteella noin 35 prosenttia yhdysvaltalaisista aikuisista on selvästi lihavia. Kun mukaan lasketaan myös lievemmin ylipainoiset, heidän osuutensa nousee 70 prosenttiin aikuisväestöstä. Lapsista ja nuorista lihavia on noin 17 prosenttia ja vähintään ylipainoisia 32 prosenttia.

Havainnot viittaavat vahvasti siihen, ettei lihavuus ole vähentynyt Yhdysvalloissa edeltävän kymmenen vuoden aikana. Positiivisena pilkahduksena tulokset tosin vihjaavat lihavuuden vähentymiseen 2–5-vuotiaiden parissa, mutta tässä vaiheessa havainto on vielä epävarma, tutkijat kirjoittavat.

Yhdysvaltojen lihavuusluvut kuulostavat korkeilta, mutta tilanne ei ole kovin erilainen kuin Suomessa. Vuoden 2012 tietojen perusteella suomalaismiehistä lähes 70 prosenttia ja naisista melkein 50 prosenttia on vähintään liikapainoisia ja noin 20 prosenttia selvästi lihavia. Lihavuus yleistyi Suomessa merkittävästi 1970-luvulta 1990-luvulle, mutta sen jälkeen kehitys on hidastunut ja tasaantunut kuten monissa muissakin maissa.

Uutispalvelu Duodecim
(JAMA 2014;311:806–814)
http://jama.jamanetwork.com/article.aspx?articleid=1832542#Abstract

Sitemap:

Sivusto ei ole optimoitu IE6-selaimelle

Päivittämällä selaimesi uudempaan versioon:

  • Varmistat uudempaa tekniikkaa sisältävien sivustojen näkymisen oikein
  • Lisäät verkkoturvallisuutta
  • Saat vakaammin toimivan selainympäristön

Päivitä uuteen Internet Explorer -versioon

Päivitä selaimesi alla olevasta olevasta linkistä uusimpaan Internet Explorer -versioon. Internet Explorer on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Microsoftin sivustolta.

Asenna Firefox

Voit vaihtoehtoisesti siirtyä kokonaan uuteen selaimeen, Firefoxiin. Selain on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Mozillan sivustolta.

Sulje