Lääketietokeskus Ajankohtaista Lääkealalla Statiinit ja diureetit voivat altistaa diabetekselle

Statiinit ja diureetit voivat altistaa diabetekselle

Verenpainetta alentavat diureettilääkkeet sekä statiini-kolesterolilääkkeet saattavat altistaa aikuistyypin diabetekselle. Tuoreessa tutkimuksessa tämä havaittiin potilailla, joiden glukoosinsieto oli heikentynyt ja jotka siksi olivat suurentuneessa diabeteksen vaarassa.

Statiinit ja diureetit on aiemminkin liitetty diabetekseen, mutta nyt julkaistun tutkimuksen perusteella vaikutus saattaa riskipotilailla olla luultua suurempi.

Tutkijat laskivat diureettien aiheuttavan viiden vuoden aikana yhden diabeteksen jokaista seitsemäätoista niillä lääkittyä potilasta kohden. Statiinit puolestaan aiheuttivat yhden sairastumisen jokaista kahtatoista potilasta kohden.

Luvut ovat huomattavasti suurempia kuin aiemmissa tutkimuksissa, mikä todennäköisesti selittyy potilaiden eroilla. Nyt tutkittujen glukoosiaineenvaihdunta oli jo valmiiksi heikentynyt ja heillä oli lisäksi monia sydänriskitekijöitä. Tämän vuoksi he olivat erityisen alttiita sairastumaan.

Tutkijat selvittivät lisäksi beetasalpaaja-verenpainelääkkeiden mahdollisia diabetesvaikutuksia, mutta ainakaan tässä aineistossa ne eivät suurentaneet diabetesriskiä.

Mahdollisesta diabetesriskistä huolimatta suuren sydänriskin potilailla statiineista on edelleen enemmän hyötyä kuin haittaa ja todennäköisesti sama koskee diureetteja käyttäviä. Diabetesvaara on silti hyvä huomioida tällaisten potilaiden hoidossa, tutkijat kirjoittavat.

Tutkimukseen osallistui 9 300 potilasta, joista viiden vuoden seurannan aikana 915 aloitti beetasalpaajalääkityksen, 1 300 diureettilääkityksen ja 1 400 statiinien käytön.

Tulokset julkaistiin British Medical Journalissa.

Uutispalvelu Duodecim
(BMJ 2013;347:f6745)
http://www.bmj.com/content/347/bmj.f6745

Sitemap:

Sivusto ei ole optimoitu IE6-selaimelle

Päivittämällä selaimesi uudempaan versioon:

  • Varmistat uudempaa tekniikkaa sisältävien sivustojen näkymisen oikein
  • Lisäät verkkoturvallisuutta
  • Saat vakaammin toimivan selainympäristön

Päivitä uuteen Internet Explorer -versioon

Päivitä selaimesi alla olevasta olevasta linkistä uusimpaan Internet Explorer -versioon. Internet Explorer on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Microsoftin sivustolta.

Asenna Firefox

Voit vaihtoehtoisesti siirtyä kokonaan uuteen selaimeen, Firefoxiin. Selain on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Mozillan sivustolta.

Sulje