Lääketietokeskus Ajankohtaista Lääkealalla Hapan ruoka liittyy diabeteksen vaaraan

Hapan ruoka liittyy diabeteksen vaaraan

Ruokavaliolla on suuri merkitys aikuistyypin diabeteksen kehittymisessä, mutta ranskalaistutkijoiden mukaan yksittäisten ruoka-aineiden sijaan tärkeää saattaakin olla ruokavalion happamuus (acid load). Happamia ruokia paljon syövät voivat heidän tutkimuksensa mukaan sairastua diabetekseen muita todennäköisemmin.

Ranskalaisten tulokset julkaistiin arvostetussa Diabetologia-lehdessä, ja ne perustuvat yli 60 000 naisen ruokavalio- ja terveystietoihin. Neljätoistavuotisen seurannan aikana naisista 1 400 sairastui aikuistyypin diabetekseen.

Tutkijat laskivat naisten ruokavalioiden happamuuden yleisesti käytetyillä menetelmillä, ja jakoivat naiset sen perusteella neljään ryhmään. Kun ryhmiä verrattiin toisiinsa, riski sairastua aikuistyypin diabetekseen havaittiin 56 prosenttia suuremmaksi naisilla, joiden ruokavalio oli happaminta. Vertailukohtana olivat naiset, joiden ruoassa oli vähiten happoja. Yhteys oli voimakas etenkin normaalipainoisilla naisilla.

Tutkimus ei paljasta miksi hapan ruokavalio lisäisi diabetesriskiä, mutta joidenkin tutkimusten mukaan se saattaa mm. heikentää insuliinin toimintaa ja edesauttaa aineenvaihdunnallisten ongelmien syntyä.

Länsimainen, lihaan ja eläintuotteisiin perustuva ruokavalio on usein hapanta, kun taas hedelmät ja vihannekset vähentävät happojen muodostumista kehossa. Tässä tutkimuksessa yhteys ei kuitenkaan selittynyt yksittäisillä ruoka-aineilla tai diabeteksen tunnetuilla riskitekijöillä, mikä viittaa juuri ruokavalion happamuuden vaikutukseen, tutkijat uskovat. Yhteys voisi selittää myös sen, miksi lihaa paljon syövät ovat tutkimusten mukaan muita alttiimpia diabetekselle ja miksi hedelmät pienentävät riskiä.

Ranskalaisten havainto on erittäin mielenkiintoinen, mutta se pitää varmistaa lisätutkimuksissa ennen kuin ruokavalion happamuutta voi oikeasti pitää diabeteksen riskitekijänä. Jos yhteys varmistuu ja happamat ruoat todella suurentavat diabetesriskiä, aikuistyypin diabetesta voisi ehkäistä noudattamalla ruokavaliota, joka vähentää happojen muodostumista kehossa.

Uutispalvelu Duodecim
(Diabetologia 2013;DOI:10.1007/s00125-013-3100-0)
http://www.diabetologia-journal.org/

Sitemap:

Sivusto ei ole optimoitu IE6-selaimelle

Päivittämällä selaimesi uudempaan versioon:

  • Varmistat uudempaa tekniikkaa sisältävien sivustojen näkymisen oikein
  • Lisäät verkkoturvallisuutta
  • Saat vakaammin toimivan selainympäristön

Päivitä uuteen Internet Explorer -versioon

Päivitä selaimesi alla olevasta olevasta linkistä uusimpaan Internet Explorer -versioon. Internet Explorer on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Microsoftin sivustolta.

Asenna Firefox

Voit vaihtoehtoisesti siirtyä kokonaan uuteen selaimeen, Firefoxiin. Selain on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Mozillan sivustolta.

Sulje