Lääketietokeskus Ajankohtaista Lääkealalla Lasten ADHD yleisempää köyhissä perheissä

Lasten ADHD yleisempää köyhissä perheissä

ADHD-tarkkaavaisuushäiriöt saattavat kasaantua etenkin vähävaraisiin perheisiin, tuore brittitutkimus osoittaa. Sama koskee myös yksinhuoltajien ja vähän koulutettujen lapsia.

Brittien tulokset julkaistiin Journal of Child Psychology and Psychiatry -lehdessä, ja niiden perusteella ADHD-diagnoosit ovat yleisempiä brittilapsilla, joiden perheen kuukausitulot jäävät keskimäärin 1 600 euroon kuin lapsilla, joiden perheen tulot ovat keskimäärin 1 900 euroa tai enemmän.

Samanlainen yhteys havaittiin nuorten äitien, vähän koulutettujen sekä yksinhuoltajien lapsilla sekä kunnan tai valtion tukemissa vuokra-asunnoissa asuvilla.

Tutkimuksen tulokset viittaavat vahvasti siihen, että lapsen ja perheen sosiaaliset ja taloudelliset vaikeudet voivat olla yksi ADHD:lle altistava tekijä. Tuloksista ei kuitenkaan voi päätellä kuinka suurelta osin tarkkaavaisuushäiriöt johtuvat perheen vaikeasta tilanteesta ja miten paljon esimerkiksi geneettinen alttius selittää yhteyttä. Perimä selittää nykytiedon mukaan 60–90 prosenttia lapsuusiässä havaittavista ADHD-tapauksista.

Tulokset perustuvat lähes 20 000 brittilapsen seurantatietoihin, joiden kerääminen aloitettiin lasten ollessa 9 kuukauden ikäisiä. Tiedot päivitettiin lasten ollessa 3, 5, 7 ja 11 vuoden ikäisiä.

Suomessa ADHD eli aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö on noin viidellä lapsella sadasta, mutta lievempi oireilu on selvästi yleisempää. Häiriön keskeiset oireet ovat tarkkaamattomuus, ylivilkkaus ja impulsiivisuus. Suurella osalla oireet jatkuvat läpi elämän, joten noin 2–3 sadasta täyttää ADHD:n kriteerit aikuisenakin.

Uutispalvelu Duodecim
(Journal of Child Psychology and Psychiatry 2013)
http://onlinelibrary.wiley.com/journal/10.1111/%28ISSN%291469-7610

Sitemap:

Sivusto ei ole optimoitu IE6-selaimelle

Päivittämällä selaimesi uudempaan versioon:

  • Varmistat uudempaa tekniikkaa sisältävien sivustojen näkymisen oikein
  • Lisäät verkkoturvallisuutta
  • Saat vakaammin toimivan selainympäristön

Päivitä uuteen Internet Explorer -versioon

Päivitä selaimesi alla olevasta olevasta linkistä uusimpaan Internet Explorer -versioon. Internet Explorer on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Microsoftin sivustolta.

Asenna Firefox

Voit vaihtoehtoisesti siirtyä kokonaan uuteen selaimeen, Firefoxiin. Selain on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Mozillan sivustolta.

Sulje