Lääketietokeskus Ajankohtaista Lääkealalla Astma voi lykätä raskautta

Astma voi lykätä raskautta

Astmaa sairastavilla naisilla saattaa mennä tavallista pitempään raskaaksi tulemisessa. Lopulta heille kuitenkin syntyy yhtä paljon lapsia kuin muillekin, tuore tanskalaistutkimus osoittaa.

Tanskalaisten tulokset perustuvat 15 000 kaksosparin kyselytutkimukseen, ja sen perusteella astmaa sairastavista naisista melkein kolmannes oli yrittänyt raskautta yli vuoden ajan ennen onnistumista. Muista naisista näin oli käynyt runsaalle viidennekselle. Raskaaksi tulossa kesti pitempään etenkin astmaatikoilla, joiden sairaus oli huonolla hoidolla.

Astmaa sairastavat tekivät lapsensa muita naisia aikaisemmin, joten heille ehti syntyä keskimäärin yhtä paljon lapsia kuin muillekin, vaikka raskaaksi tulemisessa kesti hieman pitempään, tutkijat havaitsivat.

Raskausongelmat on liitetty astmaan aikaisemminkin. Ne saattavat johtua astmaan kuuluvasta kroonisesta tulehdustilasta, mutta täyttä varmuutta asiasta ei ole.

Tutkimus julkaistiin European Respiratory Journalissa.

Uutispalvelu Duodecim
(European Respiratory Journal 2013;doi:10.1183/09031936.00148713)
http://erj.ersjournals.com/content/early/2013/10/30/09031936.00148713.abstract

Sitemap:

Sivusto ei ole optimoitu IE6-selaimelle

Päivittämällä selaimesi uudempaan versioon:

  • Varmistat uudempaa tekniikkaa sisältävien sivustojen näkymisen oikein
  • Lisäät verkkoturvallisuutta
  • Saat vakaammin toimivan selainympäristön

Päivitä uuteen Internet Explorer -versioon

Päivitä selaimesi alla olevasta olevasta linkistä uusimpaan Internet Explorer -versioon. Internet Explorer on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Microsoftin sivustolta.

Asenna Firefox

Voit vaihtoehtoisesti siirtyä kokonaan uuteen selaimeen, Firefoxiin. Selain on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Mozillan sivustolta.

Sulje