Lääketietokeskus Ajankohtaista Lääkealalla Koeputkilapset eivät ole syöpävaarassa

Koeputkilapset eivät ole syöpävaarassa

Koeputkihedelmöityksellä alkunsa saavat eivät sairastu lapsuusiän syöpiin sen todennäköisemmin kuin muutkaan lapset, tuore tutkimus osoittaa. Havainto on mielenkiintoinen, sillä hedelmöityshoitojen ja lapsuuden syöpien väliltä on löydetty yhteyksiä muutamassa aikaisemmassa tutkimuksessa.

Nyt julkaistut tulokset perustuvat 100 000 hedelmöityshoidon avulla syntyneen seurantaan, joka kesti keskimäärin 15 vuotta. Tänä aikana ei löytynyt näyttöä siitä, että heillä olisi ollut tavallista enemmän lapsuusiän syöpiä.

Tutkijat löysivät silti viitteitä hieman suurentuneesta riskistä sairastua pahalaatuiseen ja harvinaiseen hepatoblastooma-maksakasvaimeen tai rabdomyosarkoomaan, mutta käytännössä riskit olivat erittäin pieniä. Yhteydet saattoivat myös johtua alhaisesta syntymäpainosta tai vanhempien hedelmättömyyteen liittyvistä seikoista, joten ei ole selvää mikä rooli itse hedelmöityshoidoilla oli näissä syövissä.

Koeputkihedelmöityksellä on syntynyt noin viisi miljoonaa ihmistä eri puolilla maailmaa. Koeputkihedelmöityksiä alettiin tehdä 1970-luvun loppupuolella.

Tutkimus julkaistiin New England Journal of Medicinessä.

Uutispalvelu Duodecim
(NEJM 2013;369:1819–1827)
http://www.nejm.org/doi/full/10.1056/NEJMoa1301675

Sitemap:

Sivusto ei ole optimoitu IE6-selaimelle

Päivittämällä selaimesi uudempaan versioon:

  • Varmistat uudempaa tekniikkaa sisältävien sivustojen näkymisen oikein
  • Lisäät verkkoturvallisuutta
  • Saat vakaammin toimivan selainympäristön

Päivitä uuteen Internet Explorer -versioon

Päivitä selaimesi alla olevasta olevasta linkistä uusimpaan Internet Explorer -versioon. Internet Explorer on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Microsoftin sivustolta.

Asenna Firefox

Voit vaihtoehtoisesti siirtyä kokonaan uuteen selaimeen, Firefoxiin. Selain on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Mozillan sivustolta.

Sulje