Lääketietokeskus Ajankohtaista Lääkealalla Yli 90-vuotiaat entistä paremmassa kunnossa

Yli 90-vuotiaat entistä paremmassa kunnossa

Tanskalaistutkimuksen mukaan eliniän pidentyminen ei välttämättä tarkoita hauraiden ja sairaiden vanhusten määrän kasvua. Lancet-lehdessä julkaistut tulokset viittaavat itse asiassa siihen, että yhä useammat elävät yli 90-vuotiaiksi ja pysyvät hyväkuntoisina.

Havainnot perustuvat runsaan kahdentuhannen vuonna 1905 syntyneen ja tuhannenkuudensadan vuonna 1915 syntyneen tanskalaisen terveysarviointeihin ja kognitiivisiin tutkimuksiin. Vuonna 1905 syntyneet olivat tutkimuksen alkaessa 93-vuotiaita ja 1915 syntyneet 95-vuotiaita.

Tutkijat havaitsivat vuonna 1915 syntyneiden elävän 93- tai 95-vuotiaiksi noin kolmanneksen todennäköisemmin, minkä lisäksi heidän muistinsa ja muut kognitiiviset kykynsä olivat paremmassa kunnossa. He lisäksi suoriutuivat arkisaskareistaan paremmin, vaikka fyysistä kuntoa mittaavissa testeissä ryhmien välillä ei ollut juurikaan eroja.

Tulokset osoittavat vuonna 1915 syntyneiden yhdeksänkymppisten olevan terveempiä ja pärjäävän monella tapaa paremmin kuin kymmenen vuotta aikaisemmin syntyneet, vaikka he olivat tutkimuksen aikaan kaksi vuotta vanhempia. Onkin todennäköistä, että entistä useammat varakkaiden maiden ihmisistä elävät pitkään ja pysyvät entistä paremmassa kunnossa, tutkijat kirjoittavat.

Uutispalvelu Duodecim
(Lancet 2013;DOI:10.1016/S0140-6736(13)60777-1)
http://www.thelancet.com/journals/lancet/article/PIIS0140-6736%2813%2960777-1/abstract

Sitemap:

Sivusto ei ole optimoitu IE6-selaimelle

Päivittämällä selaimesi uudempaan versioon:

  • Varmistat uudempaa tekniikkaa sisältävien sivustojen näkymisen oikein
  • Lisäät verkkoturvallisuutta
  • Saat vakaammin toimivan selainympäristön

Päivitä uuteen Internet Explorer -versioon

Päivitä selaimesi alla olevasta olevasta linkistä uusimpaan Internet Explorer -versioon. Internet Explorer on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Microsoftin sivustolta.

Asenna Firefox

Voit vaihtoehtoisesti siirtyä kokonaan uuteen selaimeen, Firefoxiin. Selain on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Mozillan sivustolta.

Sulje