Lääketietokeskus Ajankohtaista Lääkealalla Kaikki istuminen ei haitaksi terveydelle

Kaikki istuminen ei haitaksi terveydelle

Lähivuosina useat tutkimukset ovat osoittaneet istumisen ja fyysisesti passiivisen elämän lisäävän monien sairauksien ja niistä johtuvien kuolemien vaaraa. Tuoreen yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan yhteys ei kuitenkaan ole näin yksioikoinen.

International Journal of Epidemiology -lehdessä julkaistu tutkimus tarkasteli istumisen yhteyttä kuolleisuuteen, ja sen perusteella suurimmat vaikutukset havaitaan miehillä ja naisilla, jotka istuvat television ääressä yli viisi tuntia päivässä.

Verrattuna alle tunnin televisiota päivittäin katsoviin yli viisi tuntia katsovien riski kuolla 14 vuoden seurannan aikana oli 20–30 prosenttia suurempi. Suurempi kuolleisuus johtui sydän- ja verisuonitaudeista, mutta ei syövistä.

Miesten kuolleisuus suureni lähinnä television ääressä, mutta naisilla istuminen ylipäätään liittyi suurempaan riskiin menehtyä seurannan aikana. Tämä havaittiin verrattaessa yli kymmenen tuntia päivittäin istualtaan viettäviä alle viisi tuntia päivässä istuviin. Istumatyöhön tai työmatkaistumiseen ei kuitenkaan liittynyt riskejä.

Yhdysvaltalaisten tulokset lisäävät tietoa istumiseen ja passiiviseen elämäntapaan liittyvistä terveyshaitoista ja viittaavat siihen, että kuolleisuuden osalta merkittävin tekijä on television ääressä vietetty aika. Luultavasti yhteys selittyy varsinaisen fyysisen passiivisuuden lisäksi napostelulla ja muilla elintapoihin liittyvillä tekijöillä.

Uutispalvelu Duodecim
(International Journal of Epidemiology 2013;42:1040–1056)
http://ije.oxfordjournals.org/content/42/4/1040.abstract

Sitemap:

Sivusto ei ole optimoitu IE6-selaimelle

Päivittämällä selaimesi uudempaan versioon:

  • Varmistat uudempaa tekniikkaa sisältävien sivustojen näkymisen oikein
  • Lisäät verkkoturvallisuutta
  • Saat vakaammin toimivan selainympäristön

Päivitä uuteen Internet Explorer -versioon

Päivitä selaimesi alla olevasta olevasta linkistä uusimpaan Internet Explorer -versioon. Internet Explorer on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Microsoftin sivustolta.

Asenna Firefox

Voit vaihtoehtoisesti siirtyä kokonaan uuteen selaimeen, Firefoxiin. Selain on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Mozillan sivustolta.

Sulje