Lääketietokeskus Ajankohtaista Lääkealalla Terveelliset elintavat voivat pidentää solujen elinikää

Terveelliset elintavat voivat pidentää solujen elinikää

Siirtymällä terveelliseen ruokavalioon, vähentämällä stressiä ja liikkumalla enemmän ihminen voi mahdollisesti lisätä solujensa elinikää ja siten pienentää monien sairauksien vaaraa. Yhdysvaltalaistutkijoiden havainto on merkittävä, sillä vastaavaa ei ole tätä ennen todettu.

Yhdysvaltalaisten tulosten perusteella terveellisiin elintapoihin siirtyminen pidentää kromosomien päissä olevia telomeerejä. Telomeerit lyhentyvät luonnostaan solujen ikääntyessä ja vaikuttavat monien ikääntymiseen liittyvien sairauksien syntyyn. Telomeerejä on tämän takia kutsuttu myös kehon biologiseksi kelloksi.

Nyt Lancet Oncology -lehdessä julkaistut tulokset saatiin seuraamalla viiden vuoden ajan 35 eturauhassyöpää sairastavaa miestä. Tutkimuksen alussa miehistä kymmenen siirtyi kasvispainotteiseen ruokavalioon, alkoi liikkua vähintään puoli tuntia päivässä ja osallistui joogaharjoituksiin ja meditaatioryhmiin stressin vähentämiseksi.

Kun viiden vuoden seurannan päättyessä tutkijat mittasivat miesten telomeerien pituuksia verinäytteistä, he havaitsivat elintapamuutoksiin ryhtyneiden telomeerien pidentyneen noin 10 prosenttia. Suotuisinta kehitys oli miehillä, jotka olivat ottaneet elintapamuutokset tosissaan ja noudattaneet niitä innokkaimmin.

Samaan aikaan verrokkiryhmäläisten telomeerit lyhenivät keskimäärin 3 prosenttia.

Tuloksia kannattaa tulkita varoen, sillä telomeerien pituuteen vaikuttavat monet sairaudet, ja ne ovat luonnostaan eripituisia eri ihmisillä. Lisäksi havainnot perustuvat hyvin pieneen aineistoon. Jos tulokset kuitenkin varmistuvat suuremmissa tutkimuksissa, ne voivat olla yksi selitys sille, miksi terveelliset elintavat ehkäisevät sairauksia ja pidentävät elinikää.

Uutispalvelu Duodecim
(Lancet Oncology 2013;DOI:10.1016/S1470-2045(13)70366-8)
http://www.thelancet.com/journals/lanonc/article/PIIS1470-2045%2813%2970366-8/abstract

Sitemap:

Sivusto ei ole optimoitu IE6-selaimelle

Päivittämällä selaimesi uudempaan versioon:

  • Varmistat uudempaa tekniikkaa sisältävien sivustojen näkymisen oikein
  • Lisäät verkkoturvallisuutta
  • Saat vakaammin toimivan selainympäristön

Päivitä uuteen Internet Explorer -versioon

Päivitä selaimesi alla olevasta olevasta linkistä uusimpaan Internet Explorer -versioon. Internet Explorer on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Microsoftin sivustolta.

Asenna Firefox

Voit vaihtoehtoisesti siirtyä kokonaan uuteen selaimeen, Firefoxiin. Selain on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Mozillan sivustolta.

Sulje