Lääketietokeskus Ajankohtaista Lääkealalla Psoriaasi saattaa altistaa monille sairauksille

Psoriaasi saattaa altistaa monille sairauksille

Psoriaasi-ihosairautta potevat sairastuvat mm. diabetekseen ja sydäntauteihin tavallista herkemmin. Tuoreen yhdysvaltalaistutkimuksen perusteella psoriaasiin liittyy kuitenkin monien muidenkin sairauksien riski ja nuo riskit suurenevat mitä pahempia psoriaasin oireet ovat.

Tulokset julkaistiin Jama Dermatology -lehdessä, ja niiden perusteella psoriaasia sairastavilla todetaan tavallista enemmän keuhkoahtaumatautia, diabetesta ja diabetekseen liittyviä sairauksia, sydänkohtauksia, maksa- ja munuaistauteja, reumasairauksia sekä maha- ja pohjukaissuolihaavoja.

Kun tutkijat huomioivat analyysissa psoriaasioireiden vakavuusasteen, kaikkien edellä mainittujen sairauksien todennäköisyys suureni mitä pahempia potilaan iho-oireet olivat. Kuitenkin myös lieväoireiseen psoriaasiin liittyi sairastumisriski.

Tulokset vahvistavat käsitystä psoriaasin ja monien sairauksien yhteydestä ja viittaavat siihen, että näillä sairauksilla voi olla yhteisiä aiheuttajia. Yhteydet saattaa selittää mm. psoriaasiin liittyvä krooninen tulehdus.

Tutkimukseen osallistui 9 000 psoriaasipotilasta ja 90 000 tervettä verrokkia.

Uutispalvelu Duodecim
(Jama Dermatology 2013;DOI:10.1001/jamadermatol.2013.5015)
http://archderm.jamanetwork.com/article.aspx?articleid=1724035#Abstract

Sitemap:

Sivusto ei ole optimoitu IE6-selaimelle

Päivittämällä selaimesi uudempaan versioon:

  • Varmistat uudempaa tekniikkaa sisältävien sivustojen näkymisen oikein
  • Lisäät verkkoturvallisuutta
  • Saat vakaammin toimivan selainympäristön

Päivitä uuteen Internet Explorer -versioon

Päivitä selaimesi alla olevasta olevasta linkistä uusimpaan Internet Explorer -versioon. Internet Explorer on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Microsoftin sivustolta.

Asenna Firefox

Voit vaihtoehtoisesti siirtyä kokonaan uuteen selaimeen, Firefoxiin. Selain on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Mozillan sivustolta.

Sulje