Lääketietokeskus Ajankohtaista Lääkealalla Varhaiset infektiotaudit ehkä diabeteksen riskitekijöitä

Varhaiset infektiotaudit ehkä diabeteksen riskitekijöitä

Varhaislapsuuden hengitystieinfektiot saattavat suurentaa riskiä sairastua nuoruustyypin diabetekseen, saksalaistutkimus osoittaa. Samansuuntaisia tuloksia on saatu aiemminkin, mutta näyttö infektioiden osuudesta on silti niukka.

Saksalaisten havainnot julkaistiin Jama Pediatrics -lehdessä. Heidän tutkimukseensa osallistui 150 nuoruustyypin diabetekselle altista lasta, joita seurattiin kolmivuotiaaksi saakka.

Tulokset viittasivat siihen, että etenkin ensimmäisen elinvuoden aikaiset hengitystieinfektiot saattavat suurentaa lapsen riskiä sairastua nuoruustyypin diabetekseen. Nuoruustyypin diabetekseen ja sen kehittymiseen viittaavia autovasta-aineita löydettiin varsinkin lapsilta, jotka olivat sairastaneet hengitysteiden infektioita alle puolivuotiaina. Tämän jälkeen yhteys heikkeni ja katosi kokonaan kahden vuoden ikään mennessä.

Viitteitä löytyi myös siitä, että tässä nuoruustyypin diabetekselle valmiiksi alttiissa potilasaineistossa infektiot saattoivat suurentaa sairastumisriskiä jo suhteellisen lyhyessä ajassa. Varmaa ei kuitenkaan ole, että yhteys johtui ainoastaan infektiotaudeista.

Nykykäsityksen mukaan nuoruustyypin eli tyypin 1 diabetekseen sairastuvat ovat sille geneettisesti alttiita, mutta sairastumiseen tarvitaan silti ulkoinen laukaisija. Infektioiden ja nuoruustyypin diabeteksen yhteyteen viitaavia tuloksia on saatu aiemminkin, mutta tutkimukset eivät ole luotettavasti osoittaneet mikä tai mitkä infektiot ovat yhteyden taustalla. Joka tapauksessa infektion lisäksi tarvitaan todennäköisesti myös muita ulkoisia tekijöitä, jotta tauti etenee varsinaiseksi diabetekseksi.

Nuoruustyypin diabetes johtuu insuliinia tuottavien haimasolujen tuhoutumisesta. Jostain syystä potilaiden oma immuunijärjestelmä kääntyy kyseisiä soluja vastaan ja alkaa tuhota niitä. Tautiprosessin merkkinä potilaan verenkierrosta löytyy autovasta-aineita, joita tässäkin tutkimuksessa mitattiin.

Uutispalvelu Duodecimt
(Jama Pediatrics 2013;doi:10.1001/jamapediatrics.2013.158)
http://archpedi.jamanetwork.com/journal.aspx

Sitemap:

Sivusto ei ole optimoitu IE6-selaimelle

Päivittämällä selaimesi uudempaan versioon:

  • Varmistat uudempaa tekniikkaa sisältävien sivustojen näkymisen oikein
  • Lisäät verkkoturvallisuutta
  • Saat vakaammin toimivan selainympäristön

Päivitä uuteen Internet Explorer -versioon

Päivitä selaimesi alla olevasta olevasta linkistä uusimpaan Internet Explorer -versioon. Internet Explorer on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Microsoftin sivustolta.

Asenna Firefox

Voit vaihtoehtoisesti siirtyä kokonaan uuteen selaimeen, Firefoxiin. Selain on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Mozillan sivustolta.

Sulje