Lääketietokeskus Ajankohtaista Lääkealalla Diabetesriski kasvaa kun lihansyöntiä lisää

Diabetesriski kasvaa kun lihansyöntiä lisää

Paljon punaista lihaa syövät voivat monien tutkimusten perusteella altistua aikuistyypin diabetekselle ruokavalionsa takia. Nyt tutkijat ovat havainneet diabetesriskin myös kasvavan, jos lihansyöntiä lisää.

Heidän JAMA Internal Medicine -lehdessä julkaisemansa tulokset perustuvat kolmen suuren terveystutkimuksen aineistoihin, jotka yhteensä koostuivat yli 120 000 naisen ja 26 000 miehen tiedoista. Osallistujien ruokavalioita arvioitiin neljän vuoden välein vuosina 1986–2006 ja 1991–2007.

Tulokset osoittivat diabetesriskin kasvavan lihansyönnin kasvaessa ja tämä havaittiin kaikissa aineistoissa sekä prosessoidun lihan että tavallisen punaisen lihan kohdalla. Lihansyöntiä vähentäneiden diabetesriski puolestaan pieneni, mutta vaikutus oli vähäisempi, tutkijat havaitsivat.

Havainnot vahvistavat käsitystä punaisen lihan ja prosessoitujen lihavalmisteiden diabetekselle altistavasta vaikutuksesta. Tulokset eivät silti aukottomasti osoita, että yhteyden selittää juuri liha, eikä monet muut lihansyönnin lisäämiseen liittyvät seikat.

Tutkimusta samassa lehdessä kommentoiva asiantuntija huomauttaa myös, että lihan ja lihaproteiinin sijaan todennäköisesti suurempi merkitys on punaisen lihan rasvoilla. Syömällä punaista lihaa, jossa on vähänlaisesti rasvaa, myös terveysriskit voivat pienentyä.

Uutispalvelu Duodecim
(JAMA Internal Medicine 2013;DOI:10.1001/jamainternmed.2013.6633)
http://archinte.jamanetwork.com/article.aspx?articleid=1697785#Abstract

Sitemap:

Sivusto ei ole optimoitu IE6-selaimelle

Päivittämällä selaimesi uudempaan versioon:

  • Varmistat uudempaa tekniikkaa sisältävien sivustojen näkymisen oikein
  • Lisäät verkkoturvallisuutta
  • Saat vakaammin toimivan selainympäristön

Päivitä uuteen Internet Explorer -versioon

Päivitä selaimesi alla olevasta olevasta linkistä uusimpaan Internet Explorer -versioon. Internet Explorer on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Microsoftin sivustolta.

Asenna Firefox

Voit vaihtoehtoisesti siirtyä kokonaan uuteen selaimeen, Firefoxiin. Selain on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Mozillan sivustolta.

Sulje