Lääketietokeskus Ajankohtaista Lääkealalla Statiineja käyttävillä monenlaisia lihas- ja nivelvaivoja

Statiineja käyttävillä monenlaisia lihas- ja nivelvaivoja

Kolesterolia alentavat statiinit pienentävät sydänoireiden vaaraa, mutta monille potilaille ne saattavat myös aiheuttaa lihasten ja nivelten ongelmia.

Tuoreen yhdysvaltalaistutkimuksen perusteella lihaskivut ja erilaiset tuki- ja liikuntaelinten vaivat kuten revähdykset, nyrjähdykset ja nivelten sijoiltaanmenot ovat noin 9–19 prosenttia yleisempiä statiinilääkkeitä vähintään kolme kuukautta käyttävillä kuin verrokeilla, jotka eivät ole statiineja käyttäneet.

Havaittu yhteys ei ole kovin voimakas, mutta ottaen huomioon statiineja käyttävien suuren määrän, pienikin riski voi käytännössä tarkoittaa monien oireilua. Tulokset eivät kuitenkaan riitä varmistamaan, että riskit johtuvat ainoastaan statiineja käyttävien lääkityksistä. Tämän selvittämiseen tarvitaan lisää tutkimuksia.

Tutkimuksessa 7 000 statiineilla lääkittyä verrattiin yhtä moneen terveeseen samanikäiseen. Tulokset julkaistiin JAMA Internal Medicine -lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim
(JAMA Internal Medicine 2013;DOI:10.1001/jamainternmed.2013.6184)
http://archinte.jamanetwork.com/article.aspx?articleid=1691918#Abstract

Sitemap:

Sivusto ei ole optimoitu IE6-selaimelle

Päivittämällä selaimesi uudempaan versioon:

  • Varmistat uudempaa tekniikkaa sisältävien sivustojen näkymisen oikein
  • Lisäät verkkoturvallisuutta
  • Saat vakaammin toimivan selainympäristön

Päivitä uuteen Internet Explorer -versioon

Päivitä selaimesi alla olevasta olevasta linkistä uusimpaan Internet Explorer -versioon. Internet Explorer on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Microsoftin sivustolta.

Asenna Firefox

Voit vaihtoehtoisesti siirtyä kokonaan uuteen selaimeen, Firefoxiin. Selain on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Mozillan sivustolta.

Sulje