Lääketietokeskus Ajankohtaista Lääkealalla Esikoisista tulee muita pitempiä

Esikoisista tulee muita pitempiä

Ruotsalaistutkijoiden mukaan syntymäjärjestys voi vaikuttaa siihen kuka sisaruksista on pisin aikuisena. Heidän havaintojensa perusteella esikoiset ovat yleensä pisimpiä ja kuopukset lyhyimpiä.

Aiemmissa tutkimuksissa syntymäjärjestyksen on huomattu vaikuttavan lasten syntymäpainoon sekä aikuisiän terveysriskeihin. Aikuisiän pituutta koskevat tulokset ovat kuitenkin olleet ristiriitaisia.

Journal of Epidemiology and Community Health -lehdessä julkaistut tulokset perustuvat 650 000 vuosina 1951–1983 syntyneen ruotsalaismiehen aineistoon.

Aineisto osoitti, että perheiden esikoiset olivat keskimäärin 0,4 senttiä pitempiä kuin toisena syntyneet, 0,7 senttiä pitempiä kuin sisarkatraan kolmannet ja 0,8 senttiä pitempiä kuin perheen neljännet lapset.

Erot eivät kuulosta suurilta, mutta tutkijoiden mukaan ne ovat merkittäviä. Esimerkiksi 0,7 senttimetrin ero on suurempi kuin väestön keskimääräisessä pituudessa kymmenen vuoden aikana havaittu muutos.

Tulokset eivät paljasta mistä veljesten pituuserot johtuvat, mutta ainakaan ne eivät selittyneet perheiden sosiaalisilla tai taloudellisilla eroilla, perhekoolla tai monilla veljesten terveyteen liittyvillä seikoilla.

Tutkijat pitävät kuitenkin mahdollisena, että vuosien varrella yleinen hyvinvoinnin lisääntyminen ja perhekokojen pienentyminen selittävät osan yhteydestä. Tähän viittaa muun muassa se, että syntymäjärjestyksen ja pituuden yhteys oli vahvempi vuosina 1951–1972 syntyneillä kuin 1973–1983 välillä syntyneillä.

Uutispalvelu Duodecim
(Journal of Epidemiology and Community Health 2013;DOI:10.1136/jech-2012-202296)
http://jech.bmj.com/content/early/2013/04/30/jech-2012-202296.abstract

Sitemap:

Sivusto ei ole optimoitu IE6-selaimelle

Päivittämällä selaimesi uudempaan versioon:

  • Varmistat uudempaa tekniikkaa sisältävien sivustojen näkymisen oikein
  • Lisäät verkkoturvallisuutta
  • Saat vakaammin toimivan selainympäristön

Päivitä uuteen Internet Explorer -versioon

Päivitä selaimesi alla olevasta olevasta linkistä uusimpaan Internet Explorer -versioon. Internet Explorer on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Microsoftin sivustolta.

Asenna Firefox

Voit vaihtoehtoisesti siirtyä kokonaan uuteen selaimeen, Firefoxiin. Selain on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Mozillan sivustolta.

Sulje