Lääketietokeskus Ajankohtaista Lääkealalla Lapsuuden aivokalvontulehdus jättää monille pysyvät haitat

Lapsuuden aivokalvontulehdus jättää monille pysyvät haitat

Bakteeriperäinen aivokalvontulehdus voi vaurioittaa aivoja ja aiheuttaa vakavia ongelmia lapselle. Tuoreen tanskalaistutkimuksen mukaan nämä haitat näkyvät monella tapaa vielä aikuisiässä.

Yhdysvaltojen lääkäriliiton JAMA-lehdessä julkaistut tulokset osoittavat bakteeriperäisen aivokalvontulehduksen sairastaneiden muun muassa jäävän koulutuksessa muita alemmalle tasolle. Heillä on myös useammin taloudellisia vaikeuksia ja työkyvyttömyydestä johtuvia eläkkeitä.

Tanskalaiset selvittivät asiaa seuraamalla tilastojen avulla 2 784 tanskalaista, jotka olivat vuosina 1977–2007 sairastuneet bakteeriperäiseen aivokalvontulehdukseen.

Kun osallistujat olivat ehtineet 35 vuoden ikään, tutkijat selvittivät heidän koulutushistoriansa, toimeentulon ja monia muita seikkoja.

Selvitys osoitti, että verrattuna terveisiin samanikäisiin pneumokokin aiheuttaman aivokalvontulehduksen sairastaneista 10 prosenttia harvempi oli suorittanut lukion ja 9 prosenttia harvemmalla oli korkeakoulututkinto. Meningokokin aiheuttamaan aivokalvontulehdukseen sairastuneet hekin olivat pärjänneet heikommin koulussa, mutta heidän kohdallaan yhteys saattoi johtua perhetaustasta. Myös harvinaisempi hemofilus-aivokalvontulehdus liittyi vähäiseen koulutukseen.

Mahdollisten kouluongelmien lisäksi aivokalvontulehduksen sairastaneilla oli muita useammin vaikeuksia elättää itsensä, ja tulehdukselta säästyneihin verrattuna heistä useammat olivat päätyneet työkyvyttömyyseläkkeelle.

Tanskalaisten tulokset ovat uskottavia, sillä bakteeriperäiset aivokalvontulehdukset voivat mm. vaurioittaa kuuloa ja aiheuttaa motorisia ja kognitiivisia ongelmia. Monille tulee myös oppimisvaikeuksia ja epileptisiä kohtauksia.

Pneumokokin aiheuttamia aivokalvontulehduksia sattuu Suomessa vuosittain noin 40 ja meningokokin aiheuttamia noin 25. Nämä bakteerien aiheuttamat aivokalvontulehdukset ovat vaarallisia etenkin lapsille. Sen sijaan virusperäiset aivokalvontulehdukset, jotka ovat bakteeriperäisiä yleisempiä, ovat huomattavasti vähemmän vaarallisia. Bakteeriperäiset aivokalvontulehdukset ovat vähentyneet rokotteiden ansiosta.

Uutispalvelu Duodecim
(JAMA 2013;309:1714–1721)
http://archinte.jamanetwork.com/article.aspx?articleid=1678811#Abstract

Sitemap:

Sivusto ei ole optimoitu IE6-selaimelle

Päivittämällä selaimesi uudempaan versioon:

  • Varmistat uudempaa tekniikkaa sisältävien sivustojen näkymisen oikein
  • Lisäät verkkoturvallisuutta
  • Saat vakaammin toimivan selainympäristön

Päivitä uuteen Internet Explorer -versioon

Päivitä selaimesi alla olevasta olevasta linkistä uusimpaan Internet Explorer -versioon. Internet Explorer on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Microsoftin sivustolta.

Asenna Firefox

Voit vaihtoehtoisesti siirtyä kokonaan uuteen selaimeen, Firefoxiin. Selain on ilmainen ja se on vapaasti ladattavissa Mozillan sivustolta.

Sulje